Olimme viikonloppuna ystäväpariskunnan luona illanvietossa ja yökylässä. Heillä on hurmaava reilun vuoden ikäinen pikkuneiti, joka temmelsi iloisena ympäri taloa. Tämä ystäväpariskunta on ollut ymmärtäväinen ja huomioonottavainen koko lapsettomuutemme ajan, ja varsinkin ystävättärelleni on ollut helppo puhua ongelmistani erilaisista elämäntilanteistamme huolimatta. Tällä pariskunnalla on toinen ystäväpariskunta, joka on kärsinyt lapsettomuudesta jo kuusi vuotta, joten ystävämme ovat oppineet kaikenlaista seuratessaan tuttaviensa toivotonta taistelua.

 

Kysyin viikonloppuna tämän toisen pariskunnan kuulumisia. Olin aiemmin kuullut kiertoteitse että tämän pariskunnan ainut plussa oli päättynyt traagisesti keskenmenoon 16:sta viikolla ennen joulua. Ystävättäreni katsoi hieman vaivautuneena alaspäin: ”Niin, mä en nyt oikein tiedä mitä niille kuuluu, meillä on mennyt vähän sukset ristiin viime aikoina”.

 

Uteliaana kysyin moisen välirikon syytä, ja ystävättäreni kertoi lapsettoman pariskunnan arvostelleen heidän lastenkasvatustaan. Ystävättäreni on kieltämättä hurjan ylihuolehtivainen, ja lapsi on harvinaisen riippuvainen äidistään. Itkun tullessa ainoastaan ”mamma” kelpaa, ja lapsi joudutaan suostuttelemaan että isä voisi vaihtaa vaipan (mamma kelpaa vain siihenkin). Noh, isä meni suostuttelun jälkeen vaihtamaan vaippaa, ja parin minuutin päästä kylpyhuoneesta kuului pientä kiukuttelua. ”Mitä siellä tapahtuu? Äidin pikku kulta, äiti tulee ihan kohta!!”. Uskoisin että isällä oli tilanne hanskassa, mutta äiti on niin ylihuolehtivainen että ottaa kontrollin heidän lapsensa kasvatuksessa.

 

Olen sitä mieltä että ystävämme ovat hyviä vanhempia ja rakastavat ihanaa prinsessaansa, mutta kukaan ei ole täydellinen, edes lasten kasvatuksessa. Toisaalta ymmärrän että heidän lapsetonta tuttavapariskuntaasa ärsyttää ”väärä” kasvatus. Olenhan itsekin erittäin kärkäs arvostelemaan mieheni veljen tyttöystävän lastenkasvatusta, ainakin selän takana. Sydämessä viiltää kun lapselle annetaan jäätelö vartti ennen ruoka-aikaa, tai heille opetetaan nauraen rasistisia ilmauksia.  

 

Kerroin ystävättärelleni että lapsettomuus muuttaa ihmisiä, ja että olen itse ainakin huomannut kritisoivani helpommin muiden lastenkasvatusta. Kehotin ystävätärtäni pitämään ”arvosteluista” huolimatta yhteyttä tähän pariskuntaan ja yrittämään ymmärtää miten lapsettomuus kierouttaa elämänkatsomusta. Tällaista kohtelua toivoisin itsekin.

 

Vastapalveluksena yritän pitää happamat ja kateelliset möläytykset sisälläni, ja kuunnella kotiäitiyden rankkuudesta tai jatkuvasta vaipparallista. Helpommin sanottu kuin tehty.