1. Noin 80-90% pareista raskautuu vuoden yrittämisen aikana.
2. Klinikallani raskaudutaan keskimäärin 2,2 IVF:n/ ICSI:n jälkeen. Julkinen sektori tarjoaa kolme yritystä. Yksityisellä saa jatkaa jos rahat ja psyyke riittävät.
3. Noin 70% klinikkamme hoidettavista saa syliinsä lapsen. (= Noin 30% ei saa).
4. Noin 40% tuoresiirroista ja 20% pakkassiirroista päätyy plussatestiin. Suurin osa saa tuijottaa yhtä viivaa tikussa.

No, tuo nyt ei ole kovin kummoinen uutinen "lapsettomuuskonkareille". Ei siitä sen enempää.

Nelisen vuotta sitten tutustuin ihanaan ryhmään, ja kirjoittelimme aktiivisesti netissä. Meitä on ollut vuosien varrella parisenkymmentä enemmän tai vähemmän aktiivista kirjoittelijaa. Haaveilimme yrityksen aloittamisesta (osalla meistä oli mies joka ei ollut vielä valmis yrittämään lasta), tuimme toisiamme kun täti punainen ilmoitti tuloaan, ja jaoimme kanssamme arjen murheet ja ilot. 

Pikku hiljaa ryhmä rupesi jakautumaan. Plussia rupesi satelemaan, ja muiden onnistumiset antoivat toivoa omasta ihmeestä. Osa odotti, synnytti, imetti ja kasvatti, kun loput porukasta perusti oman lapsettomien ryhmän joka jatkoi ajatusten vaihtoa. Aivan ihana ryhmä, joka on tukenut minua mielettömän paljon vuosien varrella.

En tiedä mitä kaikille alkuperäisille kuuluu, osan kuulumisia voin onneksi seurailla netistä.

Paristakymmenestä ihanasta leidistä suurin osa raskautui, ihan niinkuin tilastot kertovat. Moni ensimmäisen vuoden aikana, jotkut hoitojen avulla. Noin puolet synnytti tyttöjä, noin puolet poikia. Suurin osa sai terveen lapsen, muutamalla on rankkaa erityistä hoivaa vaativan lapsen kanssa. Suurimmalla osalla on pieni taapero kotona, joillain on jo parikin lasta.

Varsinkin meidän "lapsettomien" plussat ovat ilahduttaneet. Tiedän, että vuosia kamppailleet sitkeät taistelijat ovat kiitollisia raskaudestaan, ja heillä on parisuhde joka on selviytynyt jyrkistä vastamäistä joita lapsettomuus aiheuttaa. Tiedän että heistä tulee mahtavia äitejä.

Mun on tosi vaikea uskoa että juuri minä voisin kumota tuon kurjan tilaston, mulla on tosi vahva tunne siitä että jään yksin. Suren menetettyä vertaistukea samalla kun iloitsen plussanneiden puolesta.

Mulla on paha aavistus siitä että jään yksin. Mulla on mieheni, ystäväni, perheeni, työni, kotini ja harrastukseni. Ne ei täytä sitä vauvan kokoista koloa sydämessä, mutta antavat lohtua pettymys toisten jälkeen.

Puss & kram,

Haikaranpelätin

ps. Toivottavasti kukaan ryhmäläisistä ei pahoita mieltään tästä kirjoituksesta. Mä olen tosi itsekäs kun kirjoitan tälläistä. Mutta mulla oli vaan tarve päästää nämä kamalat ajatukset ulos jonnekin.