Yleisön pyynnöstä enemmän positiivisuutta blogiin! Aloitetaanpa tämä kirjoitus sitten niin. Takana on kuuma viikonloppu Suomessa (luulin muuttaneeni etelään miehen perässä, mutta täällä onkin 10 astetta), musta tuli pienen prinsessan kummi ja näin paljon kavereita. Maha sai huomiota (vaikka tykkään siitä, olen edelleen vähän hämilläni onnitteluista) ja söin munkin kerran päivässä koska niitä ei sitten saa kotona.

Ristiäiset menivät hyvin. IHAN eri tilanne kuin vuosi sitten miehen veljenpojan ristiäisissä, jolloin papin puheet elämän lahjasta tuntuivat epäreilulta kidutukselta. Koko hommassa taisi olla vaikeinta seistä vajaa puoli tuntia nelikiloinen järkäle sylissä (siltä tuntui) kun hauikset ja hartiat huusivat hoosiannaa (olenko katsonut liikaa lätkää kun käytän tuollaista termiä?) hiki selkää pitkin valuen. Periaatteessa papin sanat olisivat saattaneet liikuttaa minua, mutta hoidin tehtäväni kummimaisesti hymyillen, ja vältin katsekontaktia kyynelehtiviin ihmisiin. En ole vielä niin tottunut käsittelemään vauvoja että olisin kyennyt koordinoimaan nessun naamalleni pidellen juhlamekossa olevaa vauvaa.

Ristiäisistä juhlinta jatkui ystävän tupareihin (VAROITUS: vaaleanpunainen osio loppuu tähän). Minua ja toista raskaana olevaa vierailijaa oltiin ”varoiteltu” että juhlissa on yksi lapsettomuudesta kärsivä, jotta osaisimme ottaa tilanteen huomioon. Minä jos joku kuvittelin selviytyvän tuollaisesta tilanteesta pahoittamatta kenenkään mieltä. Juhliin tullessani kättelin kaikkia, ihastelin uutta kotia ja istahdin sohvalle. Ongelma vaan oli että KAIKKIA juhlavieraita ei (tietenkään) ollut varoiteltu. Vieressäni istuva tyttö rupesi heti kovaan ääneen ihastelemaan mahaani, ja kyselemään kaikenlaista lapsettoman vieraan ollessa parin metrin päässä. Yritin vaihtaa puheenaihetta, mutta vieruskaverini palasi jatkuvasti aiheeseen. Damn. En keksinyt muuta kuin livistää tilanteesta ”pissalle”, jotta lapsettoman ei olisi tarvinnut kuulla mitään raskaushehkutusta.

Kymmenen minuutin päästä tämä lapsettomuudesta kärsivä tyttö lähti lasittunein katsein juhlista. Minun olisi tehnyt mieli sanoa jotain lohduttavaa, halata ja kertoa että ”I KNOW”, mutta enhän minä voi tuntemattomalle tuollaista sanoa, varsinkin jos hän vain halusi tilanteesta pois. Koko tilanne oli absurdi koska osaan tavallaan paremmin asettua hänen tilanteeseensa kuin omaani.  Ehkä oli sattumaa että hän lähti juuri silloin, mutta pelkään että mahani pahoitti hänen mieleni. Ja en voi olla ajattelematta (vaikka minun ei pitäisi) että periaatteessa koko homma voi kääntyä taas päälaelleen jos jotain menisi pieleen.

Loppujen lopuksi oli kuitenkin  ihana viikonloppu. Vaikka palasimmekin 10:een asteeseen kesähepeneet päällä, hymyilin kotimatkalla prinsessan potkiessa kyljyksiäni. Kunpa olisin vain uskaltanut uskoa siihen vuosi sitten.

t. (ex -) Haikaranpelätin 25+4

ps. Montakohan kertaa olen valittanut siitä kun KAIKKI muut ovat tulleet raskaaksi sormia napsauttaen? Näin jälkeenpäin katsottuna asiassa on ainakin yksi hyvä puoli jota en tullut ajatelleeksi: palasin kotiin kolmen muovikassin kanssa, jotka olivat täynnä odotus- ja vauvanvaatteita.