Rintatulehdus oli ja meni, ja lähti siis ilman antibiootteja pois. Selvisin kolmen päivän kuumeella, mutta riesaksi jäi vähentynyt maidontuotanto. Olen jatkanut yritystä (pumppailua, imetystä, imetysteen juontia, ykköskalja silloin tällöin, lämpötyyny rinnoilla) mutta tuntuu enemmän ja enemmän siltä että tää imetys ei ole ehkä mun juttu. Tai olisihan se, jos se onnistuisi, ja sehän se ketuttaakin kun se on melkein onnistunut. Olen saanut rauhoittaa vauvani monta kertaa rinnalleni, olen nähnyt tyytyväisen ihanan maitonaaman joka kääntää unisena pois päänsä rinnalta, ja sen takia onkin ehkä vaikea luovuttaa. Mä en halua olla luovuttaja. Ehkä yritän vielä tämän viikon, ja jos vauva ei pärjää enimmäkseen maidollani, niin ajattelin lopettaa koko imetyksen. Tämä korvikkeen ja rinnan yhdistäminen on öisin turhan rankkaa, kun vauva joutuu "taistelemaan" imutellessaan rintaa saaden raivarin noin 20 minuutin imuttelun jälkeen, ja herää varmaan siinä liikaa. Vaikkka hän saisi sen jälkeen pulloa, niin sitten ei ainakaan nukuta. En kuvitellutkaan nukkuvani 9 tunnin yöunia moneen vuoteen, mutta parin tunnin hereilläolo kaksi kertaa yössä vie tältä mammalta voimat. Enkä edelleenkään pysty nukkumaan päivisin. 

Vaikka kotona kiukutellaan, niin meidän neiti on onneksi kuitenkin aika vieraskorea. Olimme viikonlopun anoppilassa (parempi käydä siellä näyttämässä vauva koko suvulle kuin että ravaavat meillä koko ajan, ja kun asuvat pitkällä niin olisi paljon yövieraita), ja hereillä ollessaan vauva viihtyi hyvin vaikka häntä riepoteltiin sylistä toiseen ja valokuvattiin vaikka kenen kanssa. Välillä jouduin toppuuttamaan yli-innokkasta isoisää joka tuli irvistelemään vauvalle ja sanomaan PÖÖ heti kun toisella oli silmä edes vähän raollaan. Isoisä kalasti siis vähän väliä hymyä lapsenlapseltaan, jonka olisi tarvinnut nukkua enemmän kuin sai nukuttua. 

Toistaiseksi jätämme kyläilyt lyhyempiin reissuihin, ja yritämme saada jonkunlaista rytmiä toimimaan täällä kotioloissa. Vierailijoita olisi kovasti tulossa, mutta olen toistaiseksi sanonut ei muille yövierailijoille paitsi veljelleni. Mieheni veljen nelihenkinen perhe haluaisi tulla viettämään syyslomaviikonloppua tänne lokakuun puolivälissä, mutta koko ajatus tuntuu aika ylivoimaiselta, ja yritän sanoa kohteliaasti että ei ihan vielä. Toivottavasti ymmärtävät. He siirtyivät muuten pulloruokintaan jo lasten ollessa pariviikkoisia, ja kuulemma oli suuri helpotus siirtyä pulloon imetystaistelun jälkeen. Lapset saivat heti paremman rytmin ja nukkuivat pidempiä pätkiä. Isäkin saattoi ottaa kokonaisen "heräämisen" yksin, ja äiti rupesi voimaan paremmin. 

Edelliseen kirjoitukseeni tuli pari kirpakkaa kommenttia siitä kuinka valitan vauva-arjesta lapsettomuuden jälkeen. Ymmärrän että tällaisen valitukset saattavat ärsyttää, mutta niin se vaan on että omat ongelmat on aina vaan ne jotka tuntuu suurimmalta omassa arjessa, oli taustalla suurempi tragedia tai ei, tai vaikka jollain toisella olisi asiat huonommin. En itsekään olisi uskonut että olisin ihan näin väsynyt, ja että kokisin tämän imetyksen niin suurena asiana. Jos nyt rautalangasta pitää vääntää, olen edelleen iki-iki-ikionnellinen maailman rakkaimmasta tyttärestämme, ja imetys / väsymys / rintatulehdus / vatsavaiva /olen riittämätön äiti kun en saa pikkuisen huutoa loppumaan -valitukseni ei tarkoita sitä ettenkö olisi kiitollinen tai onnellinen. 

Viime viikolla itkin ja sanoin että kokeilen vielä viikon, ja nyt yritän vielä imettää tämän viikon. Että tietäisin ainakin tehneeni edes MELKEIN parhaani, vaikka lapsemme saisikin myöhemmin allergioita. 

t. Haikaraemo ja 3 viikon ja 6 päivän ikäinen känkkäränkkä

ps. Kiitos kaikille kannustavista tarinoista ja imetysvinkeistä -kaikki on luettu huolella.