Nyt se vihdoin tapahtui. Mieheni veljen tyttöystävä synnytti viime keskiviikkona terveen, ihanan poikavauvan. No, se nyt ei sinänsä ollut mikään yllätys, olin jo viime kesästä asti varautunut siihen että vauva tulisi jossain vaiheessa maailmaan. Mutta jälleen kerran yllätyin siitä miten hemmetin hankalaa on olla tahattomasti lapseton, johon ei tiedetä miten suhtautuisi.

 

Mieheni ja muut sukulaiset saivat syntymän jälkeen tekstiviestin strategisine mittoineen, mutta tuoreet vanhemmat olivat tarkoituksella jättäneet laittamatta minulle mitään viestiä. He tietävät (mieheni ja anopin kautta) että minulla on vaikeaa, ja ajattelivat että vauvaviestit vääntäisivät puukkoa haavassa. En tiedä mikä harmittaa eniten –koko tilanne vai se että minulle ei uskallettu ilmoittaa vauvan tulosta. Mieltäni tavallaan lämmittää että he kuitenkin ajattelivat tilannettani tekstiviestejä lähetellessään, ajatushan se tärkein on. Mutta joka tapauksessa ärsyttää että olen kuin hauras posliininukke, jota ei tiedä miten käsittelisi. En taida itsekään tietää.

 

Olin viime viikolla skannauksessa. Suurin osa kohdun limakalvosta oli valunut kuukautisten mukana ulos, ja kroppa oli jo päivää odotettua aikaisemmin valmis stimulointiin. Piikittelen iltaisin edelleen Suprefactia (tosin pienempi annos, joka pitää omat hormonini ”kurissa), ja uusi tuttavuus on Menopur joka stimuloi munasolujen tuotantoa. Ja voi perhanan perhana tuota Menopuria!

 

Ensin pitää napsauttaa hajalle pieni lasisäiliö jossa on nestettä, imeä neste sekoitusruiskuun, suihkuttaa neste toiseen pieneen lasisäiliöön jossa on lääkejauhetta. Sitten imetään sekoittunut neste taas ruiskuun, lorautetaan koko annos kolmanteen lasisäiliöön jossa on lisää lääkejauhetta. Sitten ihmettelen kaikkia niitä pieniä lasisäiliöitä ja harmittelen sitä pienenpientä tippaa joka ei tullut ensimmäisestä lasisäiliöstä mukaan kyytiin, ja sen jälkeen pistän koko litkun toisella, mutta yllättävän paksulla piikillä vatsanahkaan. Ja tämä piikki ei todellakaan uppoa makkaraan helposti Suprefact-piikin tavoin, vaan iho venyy eikä meinaa antaa periksi. Niin, kyllähän tämä hässäkkä juuri onnistui rauhallisessa hotellihuoneessa, mutta mitenköhän saan cocktailin kasaan huomisessa firman edustustilaisuudessa? Toivottavasti löydän jonkun tilavan ja ”yksityisen” invalidivessan johon voin levittäytyä lääketarpeineni.

 

Tämä on tätä hedelmöityshoitojen arkea. Pitäisi olla onnellinen siitä että minulla ei ole ollut sen kummempia fyysisiä sivuoireita hikoilun ja munasarjojen jomotuksen lisäksi. Monilla on päänsärkyä ja huimausta, ja jotkut joutuvat jopa olemaan töistä poissa ”vaihdevuosien” tai stimulaation aikana. Minulla on ainoastaan tämä krooninen vitutus, mutta se taitaa olla koko tämän elämäntilanteen sivuoire.