Firmani it-osasto on jostain kumman syystä päättänyt Wordpressin olevan samanlainen "huuhaa-sivu" kuin Facebook ja Messenger, ja täten estänyt minun pääsyni vanhaan blogiini. No, onneksi Vuodatus toimii -ainakin toistaiseksi!

Toinen ICSI-hoitomme alkoi neljä päivää sitten, ja olen aloittanut Suprefact-piikit. Piikit ovat tuttuihin "Gonal F"-kyniin verrattuna aika paksuja, mutta mitäpä sitä ei tekisi tullakseen raskaaksi. Iskisin vaikka kirveen vatsanahkaani, jos se auttaisi.

Käynti klinikalla oli hieman ristiriitainen. Minulle on ennen sanottu että minulla on lievä PCO. En tiedä olenko riehaannuttanut munasarjani jatkuvalla sokerin syömisellä, mutta viime torstainen lääkäri sanoi että näkee "selvästi" PCO-tyyppiset munasarajat. Höh ja pöh.

Mieheni oli mukana klinikalla, ja puhuimme lääkärin kanssa siitä miten optimoimme mahdollisuuksiani tällä kerralla. Kaikki hormonit on vaihdettu kilpailevaan merkkiin, ehkäpä sillä on ainakin psyykkinen vaikutus. Mieheni sanoi päättäväisesti, että olemme pitkän harkinnan jälkeen päättäneet, että jos munasoluja hedelmöittyy useampia, haluamme siirtää kaksi alkiota matkaan.

Lääkäri kirjasi toiveen ylös, mutta sanoi aluksi että ei voi luvata mitään "nuoren" ikäni takia. Jatkoimme keskustelua, kuulimme faktoja kaksosriskeistä ja kohonneesta keskenmenon riskistä, mutta katsoimme napakasti lääkäriä silmiin ja ilmoitimme että haluamme kaksi alkiota matkaan. Lopulta lääkäri sanoi: "niin, meidän ammattilaisten tehtävänä on neuvoa teitä, mutta se on lopulta teidän oma päätös". Oma päätös = kaksi alkiota.

Olen miettinyt olenko huono (tuleva) äiti kun tällä tavalla riskeeraan (tulevien) lasteni terveyden? Ainoastaan sen takia, etten itse jaksa pettyä kerta toisensa jälkeen, ja en tiedä kuinka pitkään jaksan näitä hoitoja. Mutta tällä hetkellä positiivinen raskaustesti tuntuu kaikista suurimmalta tavoitteelta, ja kaikki muu tuntuu toissijaiselta.

Viimeiset pari viikkoa on ollut aika haikeita. Mieheni veljen tyttöystävä on EDELLEEN erittäin raskaana, tänään on tasan viikko hänen lasketusta ajasta. Haluan pakollisen sairaalareissun pian alta pois. Olen niin pieni ja katkera ihminen, etten osaa edes iloita heidän puolestaan. En toivo heille pahaa, mutta juuri tämä raskaus tuntuu erityisen ahdistavalta. Koko miehen muu(kin) suku on sitä mieltä että tämä raskaana oleva akka on maailman huonoin lastenkasvattaja, ja hänen ensimmäinen lapsensa voi pahoin koska tälle ei aseteta mitään rajoja. Niin, ja muistinko mainita että tällä perheellä tärppäsi siis heti ekasta kierrosta? Eppistä.

Täytyy laittaa tämä valitus hormoneiden piikkiin. En ole toistaiseksi saanut kuumia aaltoja, mutta itku ja vitutus on herkässä.

Over and out.