Pahimmasta shokista on nyt toivottu, ja harmaa arki on lähtenyt taas rullaamaan. On aika luovuttanut olo, en jaksa uskoa siihen viimeiseen julkisen tarjoamaan hoitoon.

Yritin keskustella mieheni kanssa jatkosta. Minua ahdistaa ajatus että nämä hoidot junnaavat paikallaan, mitään tulosta ei tule, eikä meillä ole yhteistä Plan B:tä. Mieheni mielestä Plan B on ehdottomasti kolmen ICSI:n paketti yksityisellä. Itse en tiedä enää onko minulla voimia 4:ään tuorehoitoon. Ehkä, jos niitä hoitoja pystyy tekemään nopeampaan tahtiin kun tämä julkisella junnaaminen.

Yritin kysellä mieheltäni olisiko hän jossain vaiheessa valmis kokeilemaan luovutettujen siittiöiden käyttöä. Mieheni hermostui, ja sanoi että meillä on vielä yksityisen hoidot kokeilematta, ja mietitään sitten. Sitäpäitsi mieheni mielestä lainasiittiöistä ei kuulemma VOI olla mitään hyötyä, kun kerran alkioita on lähtenyt jakautumaan. No on ehkä, mutta tulosta ei ole tullut.

En ole edelleenkään valmis adoptioon. En niinkään sen takia että kokisin että olisin "vähemmän" äiti jos en synnyttäisi lasta, vaan yksinkertaisesti sen takia että adoption aikahorisontti tuntuu ylivoimaisen pitkältä.

Haluaisin vain tietää että X:n hoidon jälkeen voisimme edes kokeilla luovutettuja soluja. Ja jos ennen sitä tärppäisi, niin sehän olisi ihan mahtavaa. Ymmärrän tosin, että luovutettujen siittiöiden valinta on vaikeaa miehelleni. Tavallaan voisi ajatella että "saisin lapsen toisen miehen kanssa" (vaikken itse ajattele niin). Minulle ei olisi ongelmallista kokeilla luovutettuja munasoluja, mutta se on toisaalta ihan eri asia, koska naisena kuitenkin kantaisin ja synnyttäisin sen lapsen.

Äh, kuullostaa aika sekavalta. Tavallaan tämä lapsettomuus on lähentänyt meitä parina. Mutta toisaalta....

.... jos nämä omilla soluilla tehtävät hoidot eivät tuota tulosta (kuinka monta sitten jaksammekaan), niin en ikinä, IKINÄ antaisi miehelleni anteeksi jos hän ei edes suostuisi kokeilemaan luovutettuja soluja.

Kumpi meistä on itsekkäämpi? 

Edit 16.16

Kiitos kommenteistanne. En usko että tuttu luovuttaja tulee kysymykseen. Miehelläni on kaksi veljeä. Vanhempi veli muistuttaa uskomattoman paljon miestäni (veljen poika on joskus pieneenpänä vahingossa kutsunut mieheäni isäksi), mutta viinilasillisen äärellä sain hänen vaimoltaan selville että mieheni vanhempi veli ei halua luovuttaa soluja meille -hän ei voisi olla ajattelematta lastaa omana lapsenaan. En kysynyt tätä vaimolta suoraan, puhuimme munasolujen luovutuksesta (kerroin että yksi ihana ystäväni jota on luultu sisarekseni on tarjoutunut luovuttamaan meille), johon miehen vaimo kertoi itse että olivat kerran keskustelleet asiasta ja että hänen miehensä oli sanonut näin. Miehen nuoremman veljen kanssa ei olla kovin läheisiä, ja hän on ulkonäöltään hyvin erilainen ruumiinrakennetta lukuunottamatta.  

Tuntuu pahalta miettiä näitä vaihtoehtoja. En haluaisi MITÄÄN niin paljon kuin saada biologisen lapsen mieheni kanssa, mutta jos se ei rupea onnistumaan niin pakkohan sitä on miettiä muita vaihtoehtoja.

*huokaus*