Kävimme vaihteeksi eilen skannattavana yksityisellä. Viikkoja ei ole kuin 9+3, mutta taas kolmannen kerran oli pakko päästä näkemään Pötkylä, jotta uskoisin olevani raskaana. Viikonloppuna sain hysteerisen itkukohtauksen, koska pelkäsin niin kamalasti että jotain on vialla.

Eilinen aamu alkoi lupaavasti, oksensin aamupalat kaaressa. Työpäivä meni hitaaaaaaaasti, mutta vihdoin pääsimme alkuillasta skannattavaksi. Ja siellä Hän oli. Noin 2,7 cm pitkä, ja heilutteli käsiään ja jalkojaan. Oli välillä paikoillaan, ja huitoi sitten taas lisää. Vastasi kooltaan viikkoja 9+4, vaikka eilen oli vasta 9+2, ja lapsivettäkin oli kuulemma runsaasti. Itkuhan siinä pääsi taas jälleen, varsinkin kun Pötkylä vilkutteli meille.

Jospa nyt uskaltaisin olla vähän enemmän raskaana, onneksi ei ole enää muutama viikko sinne seuraavalle virstanpylväälle, viikolle 12. Aika menee hitaasti, mutta yritän nauttia tästä. Pelosta ja epävarmuudesta huolimatta koen olevani he-le-ve-tin onnekas. Ajattelen paljon niitä ihanaisia, joille toivoisin niiiiiiiin paljon onnistumista, erityisesti Sydänjäätä ja Lapsetonta joihin pidän yhteyttä bloggailun ulkopuolellakin.