Sovimme eilen mieheni kanssa, että tänään kun Pötkylä vastaa kooltaan viikkoja 12+0, niin voimme kertoa asiasta julkisesti. Mieheni laittoi meilin koko firmalleen (kauhistelin itse tätä mutta se on kuulemma normaali tapa pienessä firmassa, laittavat esim. meiliä koko talolle jos on päivän sairaana), ja minä otin vadillisen itsetehtyjä muffinseja osastolleni.

Olimme päättäneet, ettemme salaile sitä että olemme olleet hoidoissa, joskaan sitä ei tarvitse jokaiselle vastaantulijalle ilmoittaa erikseen. Mielestäni hoidoissa ei ole mitään hävettävää, ja ehkä niistä avoimesti puhumalla voin ehkä avata joidenkin silmiä ettei lasten saaminen ole kaikille itsestäänselvyys. Mieheni kirjoitti myös meiliin, että olemme erityisen iloisia koska projekti oli pidempi kun olimme osannut odottaa. Asiasta on niin paljon helpompi olla avoin nyt jälkikäteen, kun taas hoitojen keskellä kaipasin yksityisyyttä, ymmärrystä ja hienotunteisuutta.

Suurin osa mieheni kollegoista reagoi innokkaasti ja hän sai paljon huomiota, olalle taputtelua ja vinkkejä tulevaan. Yksi työkavereista, 36-vuotias nainen mieheni osastolta ei sanonut mitään, tuijotti vain tietokoneruutuaan muiden hehkuttaessa asiaa vieressä. En edes tunne häntä, mutta minua harmittaa niin kovasti hänen puolestaan. Myöhemmin toinen naispuolinen työkaveri oli sanonut miehelleni, että hänen ei kannata ihmetellä reaktiota, tuo 36-vuotias ei ilmeisesti voi saada lapsia. Mieheni kysyi minulta kannattaisiko hänen mennä sanomaan jotain, mutta neuvoin olemaan sanomatta mitään, kun ei voi tietää kuinka avoin tämä kollega on lapsettomuudestaan.

Omalla työpaikallani aamupäivä on sujunut leppoisasti ja ilman sen kummempaa draamaa. Olen edelleen hämilläni onnitteluista, koska kaikki on niin epätodellista. Toivottavasti en ole pahoittanut kenenkään mieltä tänään uutisillani, mutta ei kai siltä voi välttyä pidemmän päälle.

t. Haikaranpelätin 12+0

ps. Erityinen kiitos kommentistasi, nimimerkki "Hmm" kirjoitukseeni "Minä ja tupakka". En ole ikinä ajatellut minulla ja Rouva Mikkosella olevan mitään yhteistä, mutta huvittava ajatus kuitenkin. Hymyilyttää vieläkin.

Ja kiitokset tietysti kaikille teille ihanaisille jotka olette lähettäneet onnitteluja ja seuranneet mukana vaikka blogin teema onkin vaihtunut. Ymmärrän että lapsettomuuden keskellä raskausblogin lukeminen ei välttämättä kiinnosta pätkääkään, sitäkin enemmän olen ilahtunut niidenkin kommenteista joilla ei vielä ole tärpännyt.