Kävin eilen ihanalla kätilöllä. Täällä Tanskassa ei ole samanlaista neuvolasysteemiä kuin Suomessa, ja täällä käydään lääkärillä, ultrauksessa ja kätilöllä erikseen -kaikki eri paikoissa.

Kätilö aloitti tapaamisen kertomalla että täällä on tarkoitus jutella, ja ensimmäisellä kerralla ei tehdäkään muuta. "Täällä saa kysyä typeriä, täällä saa nauraa, täällä saa itkeä. Ja sitä kaikkea tehdään paljon, ja mulla on iso kasa kleenexejä tossa pöydällä". Siinä vaiheessa minä jo kurotin Kleenexejä päin.

Hän totesi myös hymyillen ja empaattisesti "vihdoinkin". Ilmeisesti hän oli tutustunut taustaamme, ja päälimmäisestä paperistakin näki että olemme käyneet ICSI:n läpi sekä että viimeinen sairaalayöpymiseni oli ollut kaavinta. Ja minä vollotin.

Hän kysyi miten alkuraskaus on sujunut, ja kerroimme mieheni kanssa tunnelmistamme ja etenkin siitä miten huolehdin jatkuvasti. Kätilömme totesi että on täysin ymmärrettävää, että huolehdin paljon kun ottaa huomioon taustamme. Se on kuulemma ihan normaalia meidän tilantessa. Se oli ihana ja helpottavaa kuulla, ja minä tihrustelin edelleen Kleenexeihin. Minä olen siis normaali, enkä luulotautinen hysteerikko, niinkuin lääkärini antoi ymmärtää rivien välistä.

Mainitessani selkäsäryistäni ja todetessani etten "kuitenkaan kehtaa valittaa niin paljon kun olen kuitenkin vihdoin raskaana", hän sanoi minulle: "Saa valittaa. Saa itkeä, kiukutella ja valittaa jos siltä tuntuu." Huh, helpotus.

Tämä kätilö oli itseasiassa oman kätilöni sijainen, mutta pyysimme että saisimme vaihtaa hänelle, ja onneksi se onnistui. Hän ei tietenkään voi luvata ettei sairastu tai lomaile, eikä varsinkaan että hänen työvuoronsa sattuisivat synnytyksen kanssa samaan aikaan, mutta helpotti että sai ainakin ihanan yhteyshenkilön, jolle voi soittaa jos on jotain kysyttävää.

Kysyimme sydämen sykkeen vaihtelusta, ja kätilö osasi humoristisesti kertoa mahdollisen syyn siihen että pulssi laski puoleen normaalista hetkellisesti. Sikiöllä on kuulemma tarttumisrefleksi, ja se saattaa ruveta puristamaan napanuoraa. Tällön syke hidastuu, sikiölle tulee huonompi olo jolloin se päästää irti ja syke palautuu normaaliksi. Ja saattaa tehdä saman hetken päästä uudestaan :) 

Kokemus oli siis kaikenkaikkiaan positiivinen, vaikka vähän harmituttikin kun hän kertoi että ensimmäisestä käynnistä on "säästetty" pois kopelointi ja sydänäänien kuuntelu. Seuraava kerta onkin vasta viikolla 28, mutta puhelin ja meiliyhteys toimii lähes päivittäin.

Seuraava etappi onkin 2 viikon päässä oleva rakenneultra, jonka jälkeen uskallan toivonmukaan suhtautua luottavaisemmin siihen että kaikki menee hyvin. Ehkä siinä vaiheessa Pötkylän liikkeetkin tuntuvat päivittäin. Jos sukupuoli ei selviä rakenneultrassa, niin menemme yksityiselle katsomaan sen. Ei niin että sillä olisi väliä, mutta olemme pirun uteliaita. Onneksi tässä välissä on pääsiäisloma vauhdittamassa tätä etanan vauhdilla etenevää ajankulua :) 

t. vaihteeksi positiivisempi ex-Haikaranpelätin 18+0