Huh, nyt on sitten puoliväli ylitetty ja hyvin mennyt rakenneultra takana. Huh, mikä helpotus! 

Aluksi Pötkylä makasi jotenkin omituisesti kumarassa pää alaspäin, joten minua pyydettiin nostamaan takapuoleni ylös ja ravistamaan vatsaa puolelta toiselle. Hurjalta höykytykseltä se tunti, mutta tuloksena saatiin onneksi meidän pikku kulta oikein päin.

Sitten skannattiin koko vauva päästä varpaisiin. Aivolohkot, sydän, munuaiset, vatsalaukku, virtsarakko ja napanuora ja varmasti kaikkea muuta josta en paljoa ymmärtänyt. Pikkuinen kölli tyytyväisen näköisenä ja imi peukaloaan (iiiiiiih!).

Jossain vaiheessa ulkopuolelta kuului hälytys, ja sairaanhoitaja poistui huoneesta. Meidän teki kovasti mieli skannata vähän itse sillä aikaa :)  Mies vähän yritti mutta luovutti nopeasti ja laittoi skannerin takaisin alas mihin hoitaja oli sen jättänyt. Ja näytti muka tosi viattomalta kun hoitaja tuli takaisin.

Lopuksi kysyimme sukupuolta (ajattelimme että on kohteliasta jättää kysymys loppuun), jolloin hoitaja piti puoli sekuntia laitetta jalkovälin kohdalla ja sanoi että "ei näy, saa jäädä yllätykseksi". Ymmärrän kyllä että heillä on kiire, mutta.... No, varasimme ajan yksityiselle puolentoista viikon päähän. Moni sanoo että jos ei näy pippeliä niin se olisi sitten tyttö, mutta hoitaja sanoi että ei osaa sanoa todellakaan yhtään mitään kumpaankaan suuntaan.

Ajatettelin juhlistaa tätä puoliväliä ostamalla Pötkylälle jotain pientä viikonloppuna. Mies sanoi että "eihän me vielä voida ostaa mitään kun ei tiedetä kumpi se on", mutta vakuutin että kyllä moni pariskunta onnistuu ostamaan vaikka mitä vaikkeivat tiedäkään sukupuolta.

Tuntuu ihan uskomattomalta että me ollaan tässä tilanteessa. Viime vuoden huhtikuussa elin elämäni raskaimpia viikkoja kun toisen ICSI:n tuulimunasta ei ottanut selvää. Diagnoosia tehtiin viikkokausia, ravasin miljoonassa verikokeessa ja skannauksessa, kunnes lopulta painajainen pääättyi kaavintaan kahden epäonnistuneen kemiallisen tyhjennyksen jälkeen. En olisi ikinä silloin uskonut, että voisin olla näin onnekas ja näin eri tilanteessa vain vuoden päästä. Tuntui vaan siltä että kaikki muut tulevat raskaaksi ja meillä on maailman huonoin tuuri. Mikään ei lohduttanut, ja kaikki neuvot tuntuivat väärältä. Mutta niin se meidän vuoro vaan vihdoin tuli.

t. Ikinonnellinen ex-Haikaranpelätin 20+1

ps. Mulla ei ole vielä hajukaan miten täällä synnytetään, valmennnus alkaa viikolla 28. Ilmeisesti ensisynnyttäjänä saa yöpyä yhden yön, kun taas konkarit heitetään pihalle samana päivänä. Kirjoitan siitä kunhan tiedän vähän enemmän :)