Kasvavan vatsan kanssa saa paljon huomiota. Työpaikkani on iso, ja tunnen sieltä paljon porukkaa, joten saan kommentteja jatkuvasti. Ärsyttävimmät kommentit ovat olleet: "milloin sulla on laskettu aika... ai VASTA elokuussa" ja "onneksi olkoon...onko X (mieheni) lapsen isä?", kun taas mukavimmasta päästä ovat "oho, sä oot nielassu jalkapallon" tai kun suurikokoinen miespuolinen kollega tulee viereeni pullistelemaan omaa vatsaansa, ja toteaa minun kirivän mutta leuhkii vielä itse olevansa johdossa. 

Työpaikallani vieressäni istuu minua tasan 7 viikkoa edellä oleva porkkanoita välipalakseen syövä laiheliini, jolle on tullut pienenpieni kumpu ja yhteensä 7 kg raskausviikkoon 34 mennessä (minulla toistaiseksi jo noin 8 kg). Viime perjantaina kun osastomme söi aamupalaa yhdessä, niin osaston vanhat tädit katselivat mahojamme ja totesivat että "Haikaranpelättimellä on kyllä isompi maha". Olen tietenkin onnellinen ja ylpeä vatsan kasvusta, mutta kun päivä toisensa jälkeen saa kuulla miten hirveän iso on viikkoihin nähden, niin rupeaa mietityttämään olenkohan ihan normaali. Syönköhän liikaaa sokeria, mitä jos mulla on raskauden ajan sokeritauti? 

Viime viikolla oli lääkäri, ja pääsin oman typerän lääkärini sijaan mukavalle erikoislääketieteen jatko-opiskelijalle. Ihana setä! Kyseli kaikenlaista rauhallisella äänellä, ja löysi löysi vatsaa painamalla heti pikkuprinsessan pepun ja jalat (todisteena löydöstä potku juuri siihen kohtaan missä jalkojen piti olla). Hän mittasi SF-mitan, totesi sen olevan aika korkea, mutta sanoi heti samaan hengenvetoon etteivät käsikopelolla tehdyt mittaukset ole niin luotettavia. Raskauspapereihini kirjattiin näköjään 27,5 cm, kun normaalialue näyttää olevan 21-26 cm. Lääkärisetä ei kuitenkaan näyttänyt huolestuneelta, joten minäkin lähdin lääkäristä hyvillä mielin kotiin. Nyt vasta jälkeenpäin olen ruvennut miettimään kaikenlaista, joten täytyy kysyä parin viikon päässä olevassa kätilötapaamisessa mitä mieltä hän on asiasta. 

Viikot ovat muuten sujuneet hyvin. Pikkuneiti potkii joka päivä, ja kävimme tilaamassa vaunut. Ostimme Emmaljungan ainoastaan Tanskassa myytävän ykkösmallin (Big Star UniQ) koska se oli ihana ja tykkäsimme molemmat siitä. Tilava vaunu, kääntyy kevyesti, sen saa pieneen tilaan autonperään, sen sai tummanlilan värisenä, ja se oli vaan ihana. Tarvikkeineen 1200 euroa (whooops!), mutta tiesimme jo etukäteen panostavamme vaunuihin ja turvaistuimeen. Vaatteita olen ostanut käytettynä netistä, kehdon saimme lainaksi miehen suvulta, ja prinsessan huoneeseen kelpaavat Ikean edulliset huonekalut -niitäkin olen itseasiassa katsonut netistä. 

Alapääni on edelleenkin rasittava. Kohtu painaa alapäätä pystyssä ollessani, ja jo vartti pystyasennossa vaatii istumista. Meillä oli viikonloppuna vieraita Suomesta, ja aina kun on vieraita niin tulee tietenkin kierreltyä kaupungilla ja nähtävyyksiä katsomassa. Tänään, kun täällä Tanskassa on pyhäpäivä, ajattelin maata sohvalla suuren osan päivästä. Että tällästä tällä kertaa. 

t. ex- Haikaranpelätin 26+4

ps. Tuntuu tosi pinnalliselta miettiä sellaistakin asiaa kuin vatsan kasvutahtia tai painokäyrää kaiken sen jälkeen mitä olemme kokeneet, mutta kai olen sellainen alkukantainen laumaeläin etten voi olla vertailematta itseäni muihin. Pois POIS nämä turhanpäiväiset ajatukset!