Puolitoista vuotta sitten tänne Tanskaan tuli talouskriisi, niin kuin melkein kaikkialle muualle. Pörssikurssien romahtaessa pankkien pelättiin laittavan rahahanat kiinni. Tätä ehkäistäkseen poliitikot – ehkä viisaasti – päättivät pumpata pankeille miljardeja, jotta ihmiset ja yritykset saisivat edelleen lainata rahaa. Ainakin me saatiin iso asuntolaina.
Akuutti kriisi on kai ohi, mutta yhteiskunnalle jäi toimenpiteestä iso velka maksettavaksi. Nämä viisaat poliitikot ovat nyt alkuviikosta päättäneet että velka on maksettava pian takaisin, ennen kuin korot kasvavat liian suureksi. Ketkä maksavat laskun? Kaikki. Ainakin melkein. Ainakin lapsettomat.
Lapsilisien pienentämisen ja yliopiston määrärahojen lisäksi nämä viisaat poliitikot ovat nyt päättäneet että Tanskanmaalla ei ensi vuodesta lähtien anneta hedelmöityshoitoja julkisen piikkiin. Siinä missä median huomio kiinnittyy suurperheiden vähentyviin lapsilisiin jotka koskettavat suurta joukkoa väestöstä, muutama (nykyinen tai entinen) lapseton yrittää tehdä lapsettomien asialle jotain. Tunnen yhden heistä. Hän otti yhteyttä paikallisen suuren tv-kanavan keskusteluohjelmaan, ja pääsi kuin pääsi kaiken kansan nähtäväksi kertomaan tarinaansa lapsettomuudesta. Hän kysyi minuakin mukaan, jo olin jo melkein lupautunut, mutta peruutin koko homman koska mieheni ei ole valmis olemaan ihan niin avoin lapsettomuustaustamme suhteen.
Periaatteessa en tiedä mitä voisin tehdä, muuta kuin puolustaa lapsettomien asemaa kun se tulee puheeksi, ja allekirjoittaa pari adressia asian puolesta. Mutta silti vituttaa. Ai miksi? Koska ”suuri yleisö” ja nämä poliitikot eivät tajua miten surkea ja lyhytkantoinen koko päätös onkaan.
- Luin lehdestä että julkisella klinikalla ”tuotanto” maksaa noin 40.000 kruunua (n. 5300 euroa) per lapsi. Kuinkohan paljon keskimääräinen lapsi tulee elämänsä aikana veroja? Varmasti enemmän.
- Joka vuosi Tanskassa syntyy n.4000-5000 lasta hoitojen avulla, suuri osa heistä julkisella sektorilla. Monella on varaa mennä yksityiselle, mutta lehdestä luin arvion että 30-40%:lla ei. Mistä niitä uusia veronmaksajia sitten saadaan kun väestö vanhenee? Kuinkahan monta maahanmuuttajaa lisää sitä varten tarvittaisiin, ja onkohan se halvempaa?
- Julkinen terveydenhuolto hoitaa paljon muitakin sairauksia (käsittääkseni WHO luokittelee lapsettomuuden siksi), myös niitä jotka ovat itseaiheutettuja. Keuhkonsa tärvellyt suurtupakoitsija saa hoitoa, vaikka on tiennyt tupakoidessaan syövän riskistä. Kuinka moni lapseton on itse aiheuttanut tilanteensa?
- Tanska on käsittääkseni ollut edelläkävijä lapsettomuuden hoidon tutkimisessa. Mitenköhän tutkimuksen käy kun yksityiset firmat vastaavat koko bisneksestä?
- Mitä käy lasta kovasti kaipaavalle naiselle, joka ei saa apua yhteiskunnalta ja joka joutuu säästämään ehkä vuosikausia hoitoihin yksityisellä, odottamaan biologisen kellon tikittäessä? Hänelle tulee paha mieli. Jotkut sairastuvat ehkä masennukseen, sekin maksaa yhteiskunnalle.
- Ovatko lapsettomuushoidot luksushoitoja? Ehkä. Lapsettomuuteen ei kuole, eikä se aiheuta fyysistä kipua (henkistä sitäkin enemmän). Siinä tapauksessani mieheni tuleva polvileikkaus julkisella on yhtä lailla luksusta. Häntä ei satu kävellessä, mutta hän ei pysty juoksemaan tai pelaamaan jalkapalloa. Hän ei kuole vaikka jäisi ilman polvileikkausta. Mutta hänet hoidetaan.
- Ihan jo julkisella hoidossa oleminen on henkisesti rankkaa ja stressaavaa. Hommaa ei varmasti auta paine siitä että jos tämä kerta ei onnistu niin taas joutuu kaivamaan tuhansia euroja jostain.
Grrr.
Kommentit