En ole kirjoittanut hetkeen koska tänne ei oikeastaan kuulu mitään kummempaa. Maha kasvaa, tyttö potkii ja mieheni juttelee vatsalle päivittäin. Olo on kömpelö ja kävellessä rupeaa aina supistelemaan, mutta töissä käynti ja muut arjen askareet sujuvat ihan hyvin kunhan tahti on rauhallinen. Ainakin tänään on kaikki hyvin.

Pieni huolen aihe on kuitenkin ilmassa, koska mieheni joutuu polvileikkaukseen huomenna. Huomisesta lähtien hänellä on 6 viikkoa jalka kipsissä, joten minä joudun tekemään kaiken kotona imuroinnista ja kaupassa käymisestä lähtien. Asialle ei tietenkään voi mitään, mutta oma fyysinen jaksaminen vähän huolestuttaa, kun töitäkin on vielä vaikka kuinka monta viikkoa jäljellä. Ja pari työmatkaakin pitäisi tehdä. 

Olemme jutelleet viime aikoina siitä miten elämämme tulee muuttumaan. Olemme huonoja suunnittelemaan ja aika impulsiivisia – varsinkin ruokaostokset tulee usein hoidettua niin että töiden jälkeen menemme nälkäisinä ruokakauppaan, ja jaksamme juuri ja juuri ostaa saman illan ruoat. Uskon että pakon edessä opimme järjestelmällisemmiksi, mutta miestäni huolestuttaa jos meistä tulee ”sellaisia jotka ei voi ikinä mennä minnekään ilman että se on sovittu 2 kk etukäteen”. Itse viihdyn hyvin kotioloissa, mutta varsinkin mieheni haluaa olla aktiivinen ja tehdä kaikenlaista – silloin tällöin yksin mutta myös perheensä kanssa.

Rupesin kesken keskustelun itkemään (en myönnä että hormoneilla olisi ollut vaikutusta asiaan) kun rupesin pelkäämään sitä, että mieheni vaan ravaa vauvan tultua joka paikassa minun ollessa kotona jättimäisen pyykkivuoren ja koliikkivauvan kanssa. KAIKKI pienten lasten äidit jotka tunnen valittavat siitä että he saavat tehdä kotona kaiken ja ettei heidän miehensä osallistu tarpeeksi. Ennen kun tulin raskaaksi kuuntelin noita valituksia toisella korvalla (ja ajattelin ”hohhoijaa” koska lapsettomuudesta kärsiessä ei olisi vähempää voinut kiinnostaa), mutta nyt tuntuu tärkeältä jutella näistä jutusta jo etukäteen. Mieheni vakuutti kuitenkin ettei näin tule käymään, ja että juttelemme asiasta vastaisuudessakin. Sanoi vielä että jos hän käy silloin tällöin pelaamassa jalkapalloa, pitää minunkin yhtä lailla päästä vaikka kuntosalille tai jonnekin muualle rentoutumaan. 

Saa nähdä. Eihän sitä ikinä tiedä miltä arki näyttää syksyn jälkeen, ehkä meidän prinsessasta tuleekin niin helppo tapaus että kodin hengettärenä olo sujuu helposti äitiyslomalla ollessa. Ehkä löydän jotain maagisia äidillisiä voimia, ja jaksan hoitaa kodin ohella itseäni ja parisuhdettani. Mutta jos se nyt ei ihan heti toteudu, niin ollaan ainakin sitten varauduttu henkisesti siihen toiseen vaihtoehtoon. Edes vähän. 

t. ex-Haikaranpelätin 29+4 

ps. Olimme muuten viime viikolla kätilöllä. Sekä mahan sf-mitta että prinsessan painoarvio olivat normaalikäyrän yläpuolella, mutta pissa-arvot olivat onneksi normaalit. Ilmeisesti yli nelikiloinen tytönjärkäle sieltä olisi tulossa, jos jatkaa samaan tahtiin... No, parempi kai niinpäin kun että olisi liian pieni, sitten saisi murehtia että saako se tarpeeksi ravintoa.