Mä olen aina tykännyt Ikeasta. Sieltä saa melkein kaikkea tosi halvalla, siellä on ihania valmiiksi sisustettuja olohuoneita, ja niiden ravintolassa saa hyviä ruotsalaisia lihapullia. Viihdyn kylpyammeessa Ikean katalogin kanssa, ja tiedän -tottakai-  mikä ero Hemnesillä ja Hensvikillä on. Mikä parasta, suuri osa Ikean ihanuuksista on halpaa ja näyttää kivalta. Tai no…  Harvemmin halpaa koska vaikka menisin sinne ostamaan tiskiharjaa niin seison aina kuitenkin kassajonossa täyteen tupatun kärryn kanssa. Henkareita tarvii aina, ja vessaharja… Ai nämä nipsuttimethan on näppäriä, eikä edes maksa paljon mitään…

 

Suhteeni Ikeaan on kuitenkin horjunut viime vuosien lapsettomuuden aikana. Vauvoja, lapsia, isoja mahoja – joka hemmetin paikassa. Vessoissa on vaippoja, ruotsalaisia lihapullia ei voi nauttia ravintolassa ilman että katse eksyisi ihaniin pieniin lapsiin jotka ovat saaneet pasta-annoksen tai jotka leikkivät iloisesti toistensa kanssa. Koko puljua ei voi edes kävellä läpi ellei mene jättimäisen lastenosaston läpi. Osasto on täynnä pinnasänkyjä, ihania lastenhuoneita, ja kaikkia niitä ihania kamalia juttuja jotka vain muistuttivat minua siitä mitä en saa. Vuosi sitten porhalsin mahdollisimman nopeasti lastenmaailman läpi, ja teeskentelin, etten kuullut mitä mieheni sanoi jos hän löysi hassun lelun jota halusi esitellä. Kunhan pääsisin rullaportaisiin niin pääsisin pois ahdistuksesta, ja sitten –huh helpotus – onkin keittiöosasto.

Joulun alla kävi siis kuitenkin sellainen ihme, että vihdoin tulin raskaaksi, ja ajattelin että nyt saan kokea koko Ikean ihanuudet A:sta Ö:hön. Alkuraskauden aikana en uskaltanut ostaa vielä mitään (jos raskaus meneekin kesken), mutta varovaisesti haaveillen kävelimme mieheni kanssa vanhan tutun ”painajaisosaston” läpi hymyillen. Oisko toi Hensvik vai Leksvik pinnasänky kivempi… ei ei ei, ei saa vielä. Mutta oli sellainen fiilis että jos ja jos ja JOS kaikki menee hyvin, niin mekin saadaan kävellä samalla osastolla –edelleen hymyillen – ja ostaa kaikkea ihanaa meidän pienelle vauvalle.

 

Nyt on siis rv 35, ja vihdoin oli pakko ruveta ostamaan ne viimeisetkin tarvikkeet, joten menimme eilen Ikeaan. Kävi miten kävi. Olen jo kauan sitten kylpyammeessa istuen suunnitellut minkälaisen lastenhuoneen haluan prinsessallemme. Vaaleanpunaiset seinät, valkoiset Hensvik-mööpelit ja sitten paljon ihanaa Fabler-tekstiiliä. IIhh!

En ollut haaveissani varautunut siihen, että mieheni joutuisi raskauteni aikana polvileikkaukseen, joten minä jouduin työntämään kärryjä. Teimme sen virheen että Ikea oli kauppa nr 2 ostosreissullamme, joten olimme jo valmiiksi nälkäisiä ja alapäätäni painoi jo pikkuisen ennen Ikeaan astumista. Noh, voihan niitä kärryjä työntää (harjoitusta lastenvaunuille?) , ja eiköhän hetken istahdus ravintolassa ruotsalaisine lihapullineen ja juo-niin-paljon-kokista-kuin-jaksat anna lisää voimia. Mieheni ei siis voinut kepeillä kävellessään kantaa mitään, joten minä kannoin tarjottimen pöytään. Maailman painavimmat lihapulla-annokset ja kokikset, ja alapäätä kivisti matkalla kassalta ruokapöytään. Ruoka teki kuitekin hyvää, ja SITTEN olimme valmiita ihanaan shoppailuun.

 

Voiko olla mitään rasittavampaa, kuin se että ne tavarat joita katalogissa on katsellut ovat loppuneet ja tulevat takaisin hyllyille 3:n viikon päästä? Ja miksi hemmetissä lastenosastolla on Hensvik-hyllyssä pieniä koreja koristeena, mutta itse korit löytyvät sadan metrin päästä koriosastolta? Ja kun sinne koriosastolle menee ja löytää vielä kivempia koreja, niin ei voi tietää minkälaisen ostaa koska koriosastolla ei ole Hensvik-hyllyä mihin sovittaa!  Ja miksi mieheni ei tajua että jos puolet kärryissä ja kotona olevista tekstiileistä ovat hillityn värikästä FABLER-sarjaa, niin ei siihen voi ruveta yhdistelemään kirkkaankeltaisia lamppuja? Ja miksi meillä ei vaan voi olla sama maku miehen kanssa? Siellä osastolla pyörittiin eestaas ainakin tunnin verran, turvonneita jalkoja särki kamalasti, ja mulla rupesi olemaan tosi kurja painontunne alapäässä, vähän väliä piti istahtaa lastensänkyjen reunalle. Loppujen lopuksi tuli sellanen hälläväliä-fiilis, jolloin kumpi tahansa antoi periksi, ja sitten siihen kärryyn kerääntyi kaikenlaista.

Ja kun päättää mennä lastenosastolta SUORAAN kassalle, joutuu kuitenkin kävelemään parin osaston läpi, vaikka vähän yrittää oikoa. Halusin vain äkkiä kotiin, koska alapäätä särki kunnolla, mutta eiköhän mies jäänyt jumittamaan katselemaan kaikkea typerää. Eikai me NYT osteta hemmetti uutta nojatuolia, miks niitä pitää sitten katsoa just NYT kun mä haluan kotiin. Niin joo kynttilöitä, serviettejä, vessaharja, henkareita, niitä tarvitsee aina, ne voi napata tästä matkan vauhdissa mukaan…

Loppu olikin sitten tuskaa. Jonotusta tungoksessa, painavan ostoskärryn kääntelyä ja sellainen fiilis että alapää tippuu alas ihan milloin tahansa.

Mutta kyllä me selvittiin, siitäkin. Ehkä tänään on sitten romanttisempaa, kun kohta puretaan eiliset ostokset kasseista ja ruvetaan laittamaan niitä paikalleen. Meidän oman pikku prinsessan huoneeseen :) 

 

t. ex-Haikaranpelätin 35+2