Heti synnytyksen jälkeen, kun kultamme oli saanut väriä naamalle, sain siis hänet rinnalleni. Tuijottelimme hetken aikaa toisiamme (tai minä tuijotin ainakin häntä), ja ei mennyt kauaa kun kätilö tuli laittamaan vauvan tissilleni. Liiskasi nännin littanaksi, tunki vauvan naaman siihen, ja neiti alkoi imeä saman tien. Olin tosi impressed siitä miten hän osasikin imeä niin hyvin. Tuli sellainen fiilis että eiköhän tämä onnistu. Näin jossain sellaisen vilahduksen jossa istun ystävättären kanssa kahvilassa vauva rinnalla sideharson alla naureskellen. Johtui varmaan siitä kun olin synnytystä edellisellä viikolla yhden kollegani kanssa kahvilla, ja hän imetti viisiviikkoista ihan tosta vaan cappuccinoa nautiskellen. 

Siellä laitoksella oli ihanaa ja kamalaa. Ihanaa sen takia että saimme niin kauan odotetun aarteemme, joka on meidän silmissämme täydellinen, mutta kamalaa sen takia koska vauva huusi, huusi, huusi ja huusi. Rinnoistani ei tullut mitään, ne menivät yrityksestä rikki, vauvan paidallekin tuli verta. Toisena yönä yksi kätilöistä sanoi että annetaan raukalle korviketta, ja hän rauhoittui heti ja otti parin tunnin unet. Sen jälkeen kokeiltiin rintaa kumilla laittaen korviketta suun raosta sisään, ja neiti huusi, ja mua sattui hemmetisti. Ja minä itkeskelin vähän väliä, kun oli niin riittämätön olo. 

Neljäntenä päivänä maito vihdoin nousi (kiitos muuten vinkeistä!), ja kaikki tuntui taas valoisammalta. Pumppailin vielä pari päivää jotta nännit parantuisivat, ja neiti sai korviketta sekä minun pumppailujani nukkuen suht hyvin (mitä nyt oli pari yötä vatsakramppeja). Mutta koko ajan tuntui että vauva on nälkäinen. Imettyään rintoja yhteensä 40 min ja syötyään 50 ml korviketta, hän saattoi vieläkin hapuilla jotain imettävää. Luimme netistä että nelikiloisen vauvan kerta-annos on jopa yli 100 ml, joten ajattelimme että olemme pitäneet raukkaa nälässä. Annoimme syödä korviketta "jälkkäriksi" kunnes hän ei halunnut enää (jossain vaiheessa siirryimme tuttipulloon, koska hän osaa selvästi imeä rintaa ja ruiskujen kanssa oli varsinaista sähläystä). Syömiseen saattoi mennä 1,5 tuntia. Aika pitkä aika keskellä yötä jos siihen päälle tulee vielä kakat ja tai muuten vaan kärvistellään... 

Eilen meillä oli sitten neuvolantäti käymässä, ja ilmeisesti ollaan tulkittu vauvan imemisen tarve nälkään! Kultamme oli lihonut "liikaa", ja saimme läksyksi vähentää korviketta ja yrittää tarjota tuttia. Emme anna korviketta enää kuin pari kertaa päivässä, ja neiti on levoton koska on siis tottunut syömään/imemään enemmän. Ja tutti ei kelpaa... Sylkee sen pois, tai sitten se tippuu 30 sek päästä alas jos sen on saanut vauvan suuhun. OIlaan kokeiltu kolmea eri mallia! 

Viimeisin riesa on sitten hiivatulehdus sekä minulla (alapäässä ja ehkä rinnoissa, en tiedä jälkimmäisestä, ne ovat taas arat mutta normaalin näköiset) että vauvalla (kieli on valkoisia täpliä täynnä). Saimme vinkiksi kostuttaa sideharsoa kivennäisveteen ja pyyhkiä sillä vauvan kieltä/suuta (sekä rintojani), mutta siitä seuraa taas huutoa. 

Voiko tällaisen sirkuksen jälkeen saada vielä "normaali" imetys käyntiin? Kuinka kauan on pakko yrittää, että voi sanoa että on tehnyt parhaansa? MULLE on oikeasti ihan sama, nautin rakkaamme läheisyydestä myös pullon kanssa, ja ne viimeiset raskauskilot saa vaikka jäädä roikkumaan, mutta joka paikassa toitetetaan miten äidinmaito on lapselle parasta, joten pakko tässä on ajatella asiaa hänen eikä omalta kannaltani. Meillä on vielä miehen kanssa molemmilla allergioita, niin arvatkaa vaan onko huono omatunto siitä että tekis mieli unohtaa koko sirkus ja siirtyä pulloon. 

Mä haluan vaan että sillä on hyvä olo, ja musta tuntuu että nämä tyhmät tissit ei vaan hoida hommaansa. 

t. x-Haikaranpelätin ja neiti 11 päivää