Tuhannet kiitokset kaikille onnitteluista :) :) :) 

Tänään tulee tasan viikko siitä, kun menin yliaikaistutkimukseen rv 40+4. Proteiiniarvoni virtsassa sekä verenpaineeni oli noussut, joten he päättivät käynnistää synnytyksen. Oltiin miehen kanssa AIVAN täpinöissä :) Sain aamupäivällä yhden käynnistystabletin alakautta -ei mitään - ja iltapäivällä toisen. Toisesta tabletista rupesi vähän supistelemaan, muttei niin kovia kipuja etten olisi voinut pelata seurapeliä mieheni ja ystäväpariskuntamme kanssa sairaalan yhteistiloissa. Sain kaksi panadolia nukkuakseni, mies lähetettiin kotiin, ja meille sanottiin että jos supistukset eivät ole vahtistuneet, ei se synnytys sitten ole käynnistynyt, ja että huomenna laitetaan uusi käynnistystabletti. Käskin miehen nukkua pitkään, ja jäin itse sairaalaan nukkumaan :) 

Yhden aikaan yöllä, tunnin unien jälkeen, heräsin. AU. Menin ilmoittamaan henkilökunnalle asiasta, ja kätilö sanoi, että näin synnytys alkaa, mutta että tämä vaihe tulee kestämään todennäköisesti koko yön. "En voi valitettavasti antaa sulle Panadolia näin pian, saat pari lämpöpussia, saat tehokkaampia kipulääkkeitä vasta sitten synnytyssalissa. Nauti pausseista ja kerää voimia huomiseen". Menin takaisin huoneeseeni. AU AU AU. Kärvistelin vajaat pari tuntia huoneessa yksin, yritin olla seisaalteen, kontilleen, kävellä ympäriinsä ja sattui niin perhanasti. Hälytin saman kätilön paikalle, ja ilmoitin että mä en KESTÄ koko yötä näin, mitä mun pitää tehdä että saan kipulääkettä täällä tai pääsen sinne saliin. Kätilö sanoi että huomaa kyllä että mua sattuu ja supisteleekin paljon, joten mittasi verenpaineen (alapaine oli 110) ja teki sisätutkimuksen. "Joo-o, kolme-neljä senttiä auki. Soita miehelles, sut viedään synnytyssaliin nyt". Herätin miehen unilta varttia yli kolme, raukka oli ihan pihalla :) 

Minut oli juuri kärrätty synnytyssaliin neljän aikaan, kun mieheni löysi osastolle (sanoin vain puhelimessa että tuu sairaalaan, en tiennyt minne mua vietiin enkä pystynyt puhumaan 10 sek pidempään). Siinä vaiheessa kipu oli jotain ihan käsittämätöntä, ja mieheni ei oikein saanut muhun yhteyttä, hengitin vain. Keskityin minut vastaanottavaan kätilöön, joka sanoi suureksi helpotukseni "sulla on niin korkea verenpaine että suosittelen epiduraalia". YES! Anestesialääkäri oli akuutilla tehtävällä, joten sain epiduraalin viiden maissa, jolloin olin 6 cm auki. And I was in heaven afterwards... kivut hävisivät ja minä vain hymyilin onnellisena! 

Epiduraalin myötä avautuminen ei sitten jatkunut niin ripeää tahtia, joten sain vuorotellen epiduraaliboostia ja oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia. Lapsivedet menivät jossain vaiheessa kun minulle tehtiin sisätutkimus, tuntui vaan lämpimältä pakaroissa :) Aamun aikana tuli sitten uusia huolia. Vauvan sydänääniä tarkkailtiin, koska neiti piti välillä liian pitkiä "liikkumattomia" pausseja jolloin pulssi ei horjunut, ja sitten myöhemmin tuli kamalia hidastuksia ajoittain. Lääkäri kävi vähän väliä paikalla, ja lapsen päästä otettiin vähän välein verikokeita. Arvot olivat aika rajoilla. Olin aika huolissani, mutta henkilökunta oli mahtavan hyvä selittämään että vauvalla ei ole hätää, sitä tarkkaillaan koko ajan, ja jos on hätä he eivät yhtään epäröi tehdä asialle mitään samantien. 

Yhdeltätoista olin avautunut 10 senttiä, mutta neiti ei ollut edelleenkään laskeutunut ihan alas, puuttui vielä 2 cm. Kuitenkin ruvettiin ponnistamaan, koska arvot heikkenivät. Kätilöni ilmoitti "sulla on nyt vähän enemmän hommaa kun muilla, sun pitää ponnistaa se eka alas mistä muut aloittavat, ja sitten ulos. Meillä on tunti aikaa, sen jälkeen katsotaan mitä tehdään, laitan imukupin valmiiksi". Ensimmäiset puoli tuntia ponnistin neidin siihen "lähtöasentoon". Kakkasin aika paljon alussa ja se vähän häiritsi ja hävetti, mutta kätilö vakuutti että se on vaan hyvä, lapselle tulee tilaa, ja että ei tarvitse hävetä. 

Kun ponnistusta oli enää vartti jäljellä, anoin imukuppia. Minulle tarjottiin happimaskia supistusten väleissä, mutta siitä oli vaikeampi hengittää kun nenäni oli niin tukossa, käytin sitä välillä. Sitten huone rupesi täyttymään ihmisistä. Ilmeisesti vauvan arvot rupesivat olemaan aika huonot. Olin aivan poikki ponnistamisesta, ja ponnistaminen sattui kamalasti. Salissa oli meidän lisäksi 9 ihmistä, joista 3 oli lääkäreitä. Sain sitten paikallispuudutuksen ja kätilö teki leikkauksen jotta tuli lisää "tilaa", ja tasan tunnin ja 4 minuutin ponnistuksen jälkeen sain ihanan, limaisen, kauniin, verisen ja meidän ihan oman tytön viideksi sekunniksi rinnalle. Rupesin itkemään hysteerisesti onnesta, ja miehenikin itki. 

Saman tien lääkäri leikkasi napanuoran, ja lapsi vietiin pois. Hän oli väritön ja vetelä. Näin lääkärin selän takaa, kuinka hän nosti vetelän käden ylös, ja se vaan lätkähti alas. Kysyin hysteerisenä ainakin kymmenen kertaa "onko sillä kaikki kunnossa" (jossain vaiheessa tuli kai istukka, en keskittynyt ollenkaan siihen, ja siinä mua kai parsittiinkin samalla). Vakuutettiin että hän on kunnossa, tarvitsee vain apua. Elämäni pisimmän viiden minuutin jälkeen sain terveen, vaaleanpunaisen ja itkevän vauvan rinnalleni. Taisin sanoa jotain "moi kulta, tervetuloa" (suomeksi), ja itkin vaan kamalasi onnesta. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. En nyt heti lähtisi uudestaan synnyttämään, mutta jotenkin sen kivun on unohtanut jo vähän nyt. Paitsi tietenkin on megakipeä alapää joka siis leikattiin ja vielä repesi spontaanistikin muistuttamassa asiasta. 

Kirjoitan vauvan ensimmäisestä viikosta vähän myöhemmin, eiköhän tässä ollut tarinaa jo tälle päivälle :) 

t. Haikaraemo ja 6 päivän ikäinen pikkuneiti

ps. kiitos imetysvinkeistä! Maito nousi toissapäivänä, mutta sitä ei tule vielä kovin paljon, joten korvikkeista ollaan kovin riippuvaisia. Pidin hieman imetystaukoa jotta nännit parantuisivat, ja pumppailin maitoa pulloon. Ollaan sitten ruokittu neitiä pikkusormella antaen ruiskusta korviketta/omaa maitoani. Viimeiset pari kertaa ollaan laitettu vauva rinnalle imemään, ja imee niin kauan kuin jaksaa, jonka jälkeen menee noin 50 ml korviketta "jälkiruoaksi". 

pps. Vinkkejä pienen vatsanväänteisiin? Kuudesta yöstä neljä on ollut kamalaa huutoa, ja on turhauttavaa kun ei voi tehdä toiselle mitään. Viime yö oli onneksi "hyvä yö", mutta toissayö ihan kamala.