Masennus? 

Olen parilta suunnalta kuullut kysymyksen, voisiko minulla olla synnytyksen jälkeistä masennusta. Tuskin. Ehkä. Ei sillei oikeesti. Mutta ehkä silloin tällöin. 

Nämä oireet minulla on: väsynyt, syön koko ajan (tosin söin raskaana ollessanikin kun olin päivät kotona), olen levoton, tunnetilani heittelehtivät, olen saamaton (johtuu ehkä väsymyksestä?), ärsyynnyn helposti (varsinkin miehelle iltaisin vauvan huutaessa, ehkä johtuu myöskin väsymyksestä?)

Näitä oireita minulla ei ole: ruoka ei maistu, itsetuhoiset ajatukset, voisin satuttaa vauvaa

Tällainen olo on joskus (silloin kun on ns "huono päivä" jolloin vauva ei nuku kunnolla päivällä ja huutaa kurkku suorana iltakuudesta): itken herkästi, tunnen olevani huono äiti (ainakin riittämätön), olen ahdistunut, ja sitten vielä sellainen "oire" jota ei lue missään listassa: huono omatunto kun en nauti tarpeeksi vaikka tätä on niin kauan toivottu

En ole ajatellut tehdä asialle mitään, toistaiseksi. En ainakaan halua sanoa lääkärille tai terveydenhoitajalle mitään. Kun niitä hyviäkin hetkiä on, ja meillä oli oikeastaan mukava viikonloppu miehen kanssa, vaikka pikkuneiti olikin mahdoton kaikki illat kuudesta eteenpäin. Meitä oli kuitenkin kaksi hetkuttamassa, kävelemässä ympäri olohuonetta ja rauhoittelemassa. Kun meitä on kaksi jakamassa illan, jaksan paremmin. Ne päivät jolloin mies harrastaa tai on työn puolesta illatkin poissa, ovat taas aika kamalia. Silloin ei ole "paussia" jolloin antaa miehelle huutavan vauvan. 

Tai sen verran ajattelin tehdä asialle jotain, että kunhan olen ollut 8 viikon jälkitarkastuksessa lääkärissä, rupean käymään kerran viikossa kuntosalilla tai jumpassa. Tai ihan missä vaan mikä ei ole kotona, tai mitä ei voi tehdä samalla kun imettää tai työntää vaunuja eestaas pihalla. Olen huomannut että vaikka vauvan nukkuessa päivällä minunkin pitäisi nukkua, niin jonkun aikuisen kanssa jutteleminen piristää kummasti. Varsinkin siellä äitiryhmässä käyminen. Harmi vaan että se on vain joka toinen viikko, ja että minä olen vähän erilaisessa tilanteessa muiden kanssa (muilla on 2. tai 3. lapsi ja kaikki ovat raskautuneet helposti). Toisaalta näiden erilaisten äitien kanssa voi jutella eri asioista -siellä on "sallitumpaa" valittaa ja keskustella ääneen siitä miten kamalaakin vauva-arki voi olla, kun taas lapsettomuudesta kärsineiden/kärsivien kanssa tuntuu että pitäisi koko ajan sanoa vielä perään kuinka kiitollinen sitten onkaan. 

Ehkä nämä negatiiviset ajatukset tästä arjesta johtuvat juuri siitä että ne ovat "kiellettyjä"? Kun sen lapsen vihdoin saaneena tuntuu että pitäisi olla niin onnellinen ja kiitollinen ja ajatella että ai ihanaa kun meidän kullannuppu tossa huutaa neljättä tuntia putkeen. Sen sijaan kun ajattelee "tämä on ihan hirveetä just nyt, odotan kuin kuuta nousevaa sitä kolmen kuukauden ikää jolloin toivottavasti tulee jotain rytmiä ja jolloin öisin saa nukuttua pidempään kuin 1,5 tuntia kerrallaan", niin tulee huono omatunto ja vähän syyllinen olo. 

Imetystä jatkan toistaiseksi, ei luonne kestä lopettaa vielä. Tissiä muuten paitsi korviketta aamuin illoin. 

Nämä ovat fiilikset ainakin tänään. Huominen on tietysti tulevaisuutta, joten siitä ei vielä tiedä :) 

t. x-Haikaranpelätin ja huomenna 7 viikkoinen pikkurinsessa