Nyt tuntuu vihdoinkin että meillä on tullut jonkunlaista rytmiä ja tasapainoa tähän arkeen. Onhan meidän kulta jo yli 2kk ja painoakin oli toissa viikolla 6 kg, mutta uskon että korvikkeilla on ollut suuri osuus asiaan. Yöllä ei heräillä enää tunnin välein, vaan parin tunnin välein, ja pari kertaa yö onkin jo alkanut 4-5 tunnin tirsoilla. Mikä parasta: viikonloppuisin on isän valvomisvuoro, joten olen saanut nukuttua. Tuntuu asiatkin ihan erilaiselta kun ei meinaa koko aikaa nukahtaa pystyyn, taisin itkeä ihan vaan väsymystänikin aiemmin. 

Päivät olen kullan kanssa enimmäkseen kotona tehden vaunulenkkejä lähikauppaan tai korttelin ympäri. Hän herää yleensä kuuden maissa, ja seitsemältä vietetään laatuaikaa isän kanssa jotta äiti ehtii käymään suihkussa ja syödä aamupalaa ennen miehen töihiinmenoa. Ensimmäiset aamupäivätirsat ovat yleensä ne pisimmät -joskus jopa 3 tuntia mutta tänään heräsi jo 45 minuutin jälkeen silmät pyöreinä. Aamulla on myös suurin todennäköisyys saada neiti nukkumaan ilman vaunulenkkiä -yleensä pieni hetkuttaminen terassilla riittää. Iltapäivää kohden päikkärit sitten huononevat ja vaunuja saa käydä hetkuttamassa vähän väliä, ja neljän viiden jälkeen hän ei nuku muuten kuin liikkuvassa vaunussa.

Viime viikolla aloin nukuttamaan vauvaa omaan huoneeseensa, pinnasänkyyn johon on laitettu tyynyjä että se on "ahtaamman" tuntuinen. Aluksi tuli hirveä huutokonsertti, mutta eilen illalla laitoin hänet sänkyyn, laitoin tutin suuhun ja ilmoitin että "nukkumaan". Kävin ehkä viitisen kertaa laittamassa tutin suuhun ja silittämässä poskea, mutta jo puolen tunnin sisällä hän nukahti yksin ja veti reilut kolmen tunnin tirsat.  

Päivisin neiti viihtyy usein Tiny Love -aktiviteettimatossa, jossa roikkuu eläimiä. Hän on kai löytämässä käsiään, kun välillä onnistuu tarttumaan leluista kiinni -yleensä kuitenkin huitoo niille vahingossa. Aluksi mulla oli huono omatunto kun pidin kultaa niin paljon siinä matossa sen sijaan että pitäisin koko ajan sylissä tai leikittäisin, mutta hän selvästi viihtyy siinä ja juttelee apinalle ja kirahville. Eilenkin kun kitisi sylissäni vaikka oli alle puoli tuntia sitten herännyt ja syönyt, laitoin hetkeksi matolle ja menin keittiöön, ja kun tulin takaisin niin siellä hän hymyili ja jutteli sille kirahville. Muuta päiväaktiviteettia on niskajumppa josta hän ei pahemmin välitä (ajattelin ostaa Lamazen pyörivän jutun motivoimaan mahallaan makaamista), ja sitten tietysti kulkea äitin kanssa kotosalla. Hauskaa on kuunnella musiikkia ja olla "kyydissä" kun äiti tanssii ja laulaa nuotin vierestä :) Välillä hän taas istuu babysitterissä ja katsoo kun imuroin tai lajittelen pyykkejä. Silloin tällöin hänet raahataan tietokoneen eteen jossa isovanhemmat irvistelevät Skypen kautta -mutta se ei ole sen kummempaa viihdykettä, ja tietokoneruudulle ei viitsitä paljon hymyillä, sitä ihmetellään. 

Kuukausi sitten kaikki tuntui aika ylivoimaiselta, mutta niin se vaan rupesi helpottaa niinkuin kaikki sanoivatkin. Edelleen on päiviä ja öitä jolloin on silmät ristissä ja ajattelee että mikä hemmetti sitä vaivaa, mutta tärkeintä että homma menee oikeaan suuntaan. Kuukausi sitten ajattelin myös että ei hemmetti ikinä toista lasta, ei tätä valvomista ikinä jaksaisi taaperon kanssa, mutta nyt kun tietää että se alku on rajallinen aika, niin ajattelen että ehkä me joskus aloitetaan ne hoidot uudestaan. Sitä mahaa tulee jopa ikävä kun katselee raskausajan kuvia:) Mutta ei nyt sentään vielä... Uh, ei. Kyllä tässä on ihan tarpeeksi vauvaa, vaipanvaihtoa, heräilyä, kanniskelua, itkua ja ihmettelyä.