Näin vauva-arjen keskellä numerosta kaksi tulee ihan ensimmäisenä mieleen kakka. Mutta tällä kertaa en mieti sitä. 

Tämä ihana esikoisemme oli työn ja tuskan takana, joskin jälkeenpäin on helppo sanoa että kaikki oli sen arvoista. Matkalla tähän en sitä tiennyt olisiko kaikki sen arvoista. Mistään ei ollut varmuutta, ja jotkut myös tajusivat sen minun lisäksi. 

No nyt kun se yksi lapsi on saatu maailmaan, niin tuntuu että kaikki olettavat automaattisesti että kakkonen tulee sitten helposti. Olen kuullut vaikka kuinka monta tarinaa siitä kuinka ihmiset raskautuvat luomusti kun ensimmäinen lapsi tehtiin hoidoilla. Raskaus muuttaa naisen kehoa ja silleen (muuttaisikohan se minun mieheni siittiöitä?). 

Musta on yleensäkin epäkohteliasta kysellä lapsisuunnitelmia ihmisiltä, ja mielipiteeni ei ole muuttunut lapsen saannin myötä. Olen huomannut, että ihmiset jotka tietävät hyvinkin hoidoistamme kyselevät milloinka teemme kakkosen. Tai että haluammeko tehdä, ja mahdollisesti milloin. Ja tottakai sitä pidetään itsestäänselvyytenä että me se toinen lapsi saadaan jos me vaan halutaan. 

.........

Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olenhan minä miettinyt asiaa. Varsinkin viimeiset pari päivää. Olen saanut sellaisia ajatuksia mitkä on PAKKO laittaa hormonien piikkiin (kai se aiheuttaa jonkun hormonimyrskyn kun on juuri lopettanut imetyksen, aiheuttaahan? aiheuttaahan?). Siirtelin toissailtana kuvia digikamerasta koneelle, ja katselin kaihoisana isoa mahaani kuvista. Kuvia missä keikistelin bikineissä kastelemassa puutarhakukkia. Kuvia synnytyksestä jossa hymyilen itkuisena verinen vauva sylissä. 

Apua. Mulla on vauvakuume. Mä haluan toisen. 

Pois POIS pois nämä ajatukset! Äkkiä! Eihän tästä tule mitään että heti kun selviää siitä mitä ajatteli olevansa synnytyksen jälkeistä masennusta, niin tulisi muka vauvakuume. Ei. Kyselin typerä mieheltä mitä mieltä hän olisi, milloin aloitettaisi hoidot. Hän katsoi minua "what the fuck" ilmeellä, ilmoitti että keskustellaan asiasta vuoden parin päästä, käänsi kylkeä päätään pudistellen ja rupesi nukkumaan.