Viikonloppujen lisäksi viikkojeni kohokohta on yleensä kerran viikossa oleva äitikerho. Täällä Tanskassa on tapana, että julkisen terveydenhuollon puolesta kerätään ryhmä äitejä joilla on syntynyt lapsi samaan aikaan, ja jotka asuvat lähekkäin. Aivan mahtava tapa ylläpitää sosiaalista elämää ja saada vinkkejä kokeneemmilta mammoilta vauva-arkeen. Tapaamme kerran viikossa jonkun meistä luona. Sämpylöiden paistovastuu vaihtuu myös viikoittain. 

En kuitenkaan tiedä onko musta tullut kotiäitiyden myötä naiseuden menettänyt juntti, mutta osa porukasta tuntuu jotenkin pinnalliselta. Vauva puetaan ainoastaan merkkivaatteisiin - vaatteita ei toivota joululahjaksi koska juntit sukulaiset eivät kuitenkaan osaa ostaa oikeita merkkejä kuten Katvig tai Molo- ja kotiin on laitettu kaikki merkkikapistukset esille riviin. Jokainen päättää tietysti mihin rahansa pistää, mutta en tajua että jos eletään opettajamiehen palkalla ja autokatoksen alla on 15 vuotta vanha ruosteinen bemari, niin pitää ostaa 100 euron saippuateline kylpyhuoneeseen. Tunsin eilen itseni myös ulkopuoliseksi kun en ole laittamassa silikonitissejä, vaikka voi olla että jos olisin imettänyt enemmän niin olisin toista mieltä. Kyllähän noi munkin tissit tuntuu hepposemmilta ja ehti niihin imetyksen loppumetreillä tulla vauhtiraidatkin, mutta niin suurta tarvetta ei ole "panostaa itseeni". 

Mä en tiedä olenko mä jollain ihan piilevällä alitajunnan tasolla pikkusen kateellinen, kun tiedän etten ole panostanut itseeni ja ulkonäkööni viimeaikoina. Kateellinen siitä että joku uskaltaa laittaa itsensä etusijalle. Mulla on sata hyvää ja huonoa tekosyytä miksi en ole ruvennut harrastamaan liikuntaa synnytyksen jälkeen, ja ruokakauppaa varten ei tunnu tarpeelliselta meikata. Onneksi sain syntymäpäivälahjaksi ihan mukavan näköisiä verkkareita/velourasuja, joten ei tarvitse ihan muumiyöpaidassa olla ympäri vuorokauden. En SUOSTU ostamaan uusia housuja kokoa 42, siksi käytän joko äitiyshousuja tai verkkareita kunnes mahdun vanhoihin housuihini. 

Toisen asian minkä olen pistänyt merkille siellä äitikerhossa, että vaikka ei ollakaan työelämässä, niin aika moni meistä on kilpailuhenkinen. Myönnän että olin ylpeä kun pikkuneitini kikatteli ääneen muiden ihmetellessä että joko se osaa nauraa noin hyvin ääneen. Kun yksi näistä silikonimammoista kertoi kuinka hänen kolmen kuukauden ikäinen poikansa -joka muuten nukkuu 5-6 tunnin päikkäreita - kääntyilee niin paljon vatsalta selälleen ja päinvastoin, että saattaa muutamassa minuutissa olla kierinyt olohuoneen toiselle puolelle, niin ajattelin että höh ei meillä vaan sellasta osata. Ainoastaan vahingossa pöllähdetään ympäri joskus. En haluaisi ajatella näin, YHTÄÄN! Lapset kehittyvät eri tahtia, ja meidän kulta oppii kierimään juuri silloin kun hän on valmis. 

Meitä mammoja on moneen junaan. Ehkä minä tulen sillä vanhanmallisella veturilla.