Lapset ovat erilaisia. Tiesin tämän toki jo ennen lapsen saatuani, mutta yliarvioin ehkä kasvatuksen merkitystä vauvan luonteeseen verrattuna. Tai sitten yliarvioin omia kykyjäni. 

Jotkut lapset ovat luonnostaan hyviä syömään, toiset nukkuvat läpi yön ilman että vanhemmat ovat tehneet asian eteen yhtään mitään. Silloin vanhempien on helppo röyhennellä rintaa ja kertoa miten he saivat tämän aikaan. "Me vaan päätettiin että se saa samaa ruokaa kun mekin". "Me tehtiin jo alusta asti selväks että yöllä nukutaan". 

Tunnustan. Itsekin olen ehkä joskus sortunut samaan. Tiedättehän, kun kertoo vinkin (ja haluaa oikeasti auttaa jakamalla kokemuksia) kaverille jolla on joku tietty ongelma lapsen kanssa, mutta samalla on pikkuisen ylpeä siitä miten itse ratkaisi "ongelman". Meillä meni mielestäni tosi helposti omaan huoneeseen/sänkyyn siirtyminen. Kolme iltaa huudettiin ja sain käydä minuutin välein rauhottelemassa, mutta kanniskelu ja viereen nukutus loppui siihen. Nykyään tyttö nukahtaakin helposti itsekseen kun antaa iltapullon ja siirtää omaan sänkyyn. Jollain toisella lapsella sama olisi ehkä kestänyt kuukauden. 

Meillä on ollut hankaluuksia syömisen kanssa, ja välillä rasittaa kuulla vinkkejä niiltä äideiltä joiden lapset ovat alusta asti istuneet paikallaan syöttötuolissa avaten suutaan kuin linnunpoikaset. "Kannattaa varoa ettet liikaa totuta makeaan valmispuuroon, muuten voi olla hankaluuksia myöhemmin". "Lapset eivät ole luonnostaan nirsoja, nirsous opitaan tapojen myötä". Toisaalta niitä hyviä vinkkejä kyllä kaipaakin, kun taistelee jonkun asian kanssa. 

Silti huomaan itse pyöritteleväni päätä kun ystäväni kävelee 2 tunnin vaunulenkin joka päivä, jotta hänen 7 kk ikäinen poikansa saisi nukuttua päiväunet. Miehen kanssa ollaan pari kertaa ihmetelty tätä ystäväpariskuntaa, ja mietitty miten he jaksavat vieläkin tehdä tätä. Helppohan se on sanoa, kun meidän neiti nukkuu normaalisti yhdet 1,5 tunnin ja yhdet pikaiset päikkärit ulkona. Nukkuihan hänkin aluksi vain liikkuvassa vaunussa, mutta pikku hiljaa siirryttiin kävelystä hetkutteluun, ja lopulta sekin jäi pois (toki saatetaan työnnellä hieman että nukahtaa). 

Ollaan me äidit sitten outoja olentoja, ei ihme että meillä välillä menee hermo toisiimme. 

t. x-Haikaranpelätin 62 kg (HMPH! Mutta onpa tässä tullut mässättyä kun on "hyvä" tekosyy, eli flunssa. Kun väsyttää ja ei pääse jumppaan, niin voi ihan yhtä hyvin käydä mäkkärissä ja syödä suklaata. Hmph. )