No niin. Lomilta on palattu, olkapäät aristavat auringon jäljiltä, talo on täynnä likapyykkiä ja matkalaukkuun oli hajonnut kotimatkalla pussillinen korvikejauhetta. Eli ihan tälläistä etelänloman jälkeistä perussettiä :) Nyt kun matkustamme ensimmäisiä kertoja lapsen kanssa, sitä kiinnittää huomiota miten eri tavalla meihin suhtaudutaan. 

Ensinnäkin meidän pieni sirkusapina saa ja hakee huomiota koko ajan. Hän on ilmeisesti tottunut että ihmiset joita hän tapaa, hymyilevät ja lirkuttelevat hänelle, joten lomalla oli outoa kun lentokentillä ja ravintoloissa oli ihmisiä jotka kävelivät ohi katsomatta meidän tytärtä, maailmannapaa. Tätä virhettä korjatakseen hän kyllä äänekkäästi haki huomiota, ja hymyili kaksi hammasta pilkistäen kun huomaamaton kanssamatkustaja huomioi meluisan lapsemme. 

Kivoimpia ovat vanhat mummot. Ne hymyilevät lähes aina, ja ne eivät ole pelottavia. Heidän hymy tyttäremmelle vaikuttaa aina täysin aidolta, ja ei ikinä tule mieleen että voi ei toivottavasti toi ei ainakaan kärsi lapsettomuudesta. Jos on joskus kärsinyt, niin eiköhän neljässäkymmenessä vuodessa ole päässyt yli. Yleensä nämä mummot rupeavat kertomaan lapsenlapsistaan, jotka ovat suunnilleen saman ikäisiä. 

Tarjoilijat ovat ihan mukavia, mutta miespuoliset ehkä vähän pelottavia, jos tulevat liian lähelle. Naisille hymyillään poikkeuksetta. Tosin tarjoilijoiden työ on miellyttää vanhempia saadakseen juomarahaa, joten välillä epäilin kuinka aitoja kehut olivatkaan, kun katsoin syöttötuolin vieressä maahan heitettyä ruokamäärää, ja sitä puoliksi syödyn ruoan määrää syöttöessun kourussa. Täytyy olla aika lapsirakas jos oikeasti ihastelee naama ja tukka valkosipulitöhnässä olevaa äänekästä pikku terroristia. 

Oma ryhmänsä on tietysti toisten pienten lasten vanhemmat. Meitä jotenkin ärsyttää mieheni kanssa tämä me ollaan nyt samassa klubissa kun meillä on lapsi- ilmiö, ehkä sen takia koska olimme tämän klubin ulkopuolella pitkään. Tottakai on aina mukava tutustua uusiin ihmisiin, ja lasten kautta sitä tulee helpommin keksittyä juttua. Ihan asiaankuuluvaa on kai myös kysellä toisen lapsen ikää ja kehua tämän ulkonäköä/taitoja. Mutta sellaiset vanhemmat -yleensä isät - jotka rupeavat selittämään että on ne lapset vaan maailman ihanin juttu vaikka niissä onkin hommaa, juunou, ärsyttävät. Miksi tuntematon ihminen haluaa kertoa meille kuinka paljon rakastaa lastaan, ihan vaan koska ollaan klubilaisia? 

Yksi kanssamatkustajaryhmä johon suhtaudun jotenkin varauksella on kolmi-nelikymppiset pariskunnat, jotka ainakin matkustavat ilman lapsia. Ajattelen usein -varsinkin jos ovat meitä vanhempia ja eivätkä reagoi lapseemme (johon yleensä reagoidaan koska hän flirttailee paljon) - että mitä jos he nyt kärsivätkin lapsettomuudesta ja toivottavasti emme pahoita heidän mieltä. Yhdessä hienommassakin ravintolassa meidät ohjattiin tällaisen pariskunnan eteen istumaan (itse olen päättänyt että jos ravintolassa on syöttötuoli, niin olemme sinne tervetulleita), ja erään pariskunnan kynttiläillallinen merinäköalalla muuttui leivänheittely-showksi. Heidän lähdettyä sanoin hymyillen "pahoittelen tyttäreni pöytätapoja", johon se mies sanoi onneksi että "ei kun hyvää viihdykettä tuo oli, tuo leivänsyöminen pitäisi laittaa youtubeen". Tähän on sanottava että emme tietenkään anna tyttäremme heitellä ruokaa ilman että siihen puututaan tai häntä torutaan, mutta hän on aika aktiivinen tapaus, jonka saa suunnilleen pysymään paikallaan ruokailun ajan jos hänelle antaa vaihtelevaa sormiruokaa -annoimme ranskalaisia, kurkunpaloja, leipää tms joka sotkisi mahdollisimman vähän. 

Asiasta kukkaruukkuun. Olen lihonut pääsiäisestä kolme kiloa, ja se suoraan sanoen vituttaa. Eikun taas kaloreita laskemaan, PÖH! 

t. ruskettunut sotanorsu 64 kg ja pikkuelefantti 9,5 kk