Ihmeen helpolta se työhönpaluu tuntuikin! Pääsin neljän seinän sisältä ulos, mieheni rupesi osallistumaan enemmän kotitöihin (ei ollut enää hyvää tekosyytä "mut kun sä olet päivät kotona"), ja tyttö sai hyvän alun tarhassa. Tein sunnuntai-iltaisin koko viikon ruokasuunnitelman ja sovittiin jopa miehen kanssa etukäteen että kumpi laittaa ruoan minäkin päivänä. Tyttö simahti tarhapäivän jälkeen aikasin nukkumaan, ja puolen tunnin kotitöiden jälkeen ehdimme miehen kanssa röhnöttää vierekkäin sohvalla. Mistä ne työssäkäyvät perheenäidit naputtivatkaan? 

Kunnes tuli ensimmäinen tarhaflunssa. Räkäinen lapsi joka herää viisi kertaa yössä nenä tukkoisena, ja siihen päälle kuumeinen ja avuton mies, joka ei voinut yhtään mitään. Ja minä passasin, heräsin, annoin Marie-keksin lapsen käteen siksi aikaa kun tunsin kuumemittarin pieneen takapuoleen, ja lähdin aamulla reippaana töihin. Kolmannen kahvikupin jälkeen sitä oli jo hereillä, ja työpäivät tuntuivat antoisilta, vaikka joudunkin heräämään keskellä yötä (=aamukuudelta) kolme kertaa viikossa. 

Sitten tuli toinen flunssa, tytön silmätulehdus, miehen silmätulehdus, ja mulle angiina. Vaikka pomoni on kolmen lapsen äitinä ymmärtäväinen poissaolojen suhteen, niin yhtäkkiä minun sairastuessa huomasin miten tämä ruljanssi ei pyöri noin vaan. Kipeänä ei jaksa ajatella koko viikon ruokalistaa, joten lähettää vain miehen kauppaan ostamaan "jotain syötävää" (=ranskalaisia, nakkeja, sipsejä, kokista joka on mieheni mielestä jotain syötävää). Miehen silmään ei tartu pyödän alle lentänyt perunamuussi, joten muutaman päivän jälkeen kämppä alkoi näyttämään kaatopaikalta. 

Flunssa alkaa jo helpottamaan, mutta vieläkin on aika vetämätön olo. Viikonloppuna piti siivota ja puunata koko talo, mutta aika pintapuoliseksi jäi se projekti. Vaikka pienellä haikeudella katselenkin toisten vauvamahoja, niin tähän ruljanssiin en kuitenkaan heti kaipaa suurempaa väsymystä, Menopur-piikkejä, pettymisiä tai muuta ylimääräistä. 

Mutta yksi juttu on hehkuttamisen arvoista. Kun ryntää töistä kiireellä junaan, ja junasta juoksujaloin tarhaan, niin tyttö ilahtuu aina ihan mielettömästi kun tulen hakemaan. Eihän sellaista syliin juoksevaa räkänokkaa jolla on hiekkaa suupielet täynnä voi vastustaa! "Ätääää!!!":)