On se vaan kumma että mulla se negan testaus saa menkat aina parin tunnin päästä tulolle, oli kiertopäivä sitten mikä tahansa. 

Eilen illalla testasin hetken mielijohteessa, ja tihrustelin varmaan puoli tuntia -  ei viivaa, vaan -  sellaista viivanpaikkaa (näkyi viiva joka oli vaaleampi kuin tausta). Tänään en saanut näkyviin sitäkään, ja iltapäivän vessareissu vei viimeisetkin toiveet mennessään. 

Itkin hetken. Ehkä itken vielä vähän lisää, ehkä en. Lähinnä on sellainen haikea ja pettynyt olo, mutta ei enää vuosien takainen epätoivo. Olisihan se nyt ollut outoa, jos toinen lapsi olisi tullut niin helpolla. Ei ne pakkassiirrot ole ennenkään meillä toiminut. Tuoretta tavaraa kyytiin sitten loppukesästä. 

Olin tyttäreni kanssa leikkipuistossa (mies on kaverinsa polttareissa ryyppäämässä kaksi päivää - en viitsi pilata sen päivää tällä uutisella), ja en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten monella tyttäreni ikäisellä oli pieni pikkusisar vaunuissa tai äitinsä pyöreässä vatsassa. Haikeus ja kateus valtasi mielen hetkeksi. 

Iltaruokailu meni ihan persiilleen, ja minä huusin kurkku suorana ruokaa heittelevälle kakaralle. Oikeastaan koko päivä on ollut rankka, ja tytär on kiukutellut koko illan. Mutta silti - kun katson tuota pientä tuttisuista nukkuvaa enkeliä unirättinsä kanssa - tiedän että olen onnekas. Silloin minulta ei puutu mitään. 

t. Haikkis