Olen koko nuoruuteni pitänyt suomalaista lasten kasvatusmallia monella tapaa ideaalina. Kaikki odottajat saavat tasa-arvon nimessä äitiyspakkauksen, neuvola tukee odottajaa ja pienten lasten vanhempaa vuosikausia, äideillä on mahdollisuus jäädä vuosikausiksi kotiin hoitamaan lapsiaan (kai iseilläkin on, en vain ole kuullut kenestäkään joka niin tekisi), ja kouluissa annetaan kaikille lämmin ruoka. Suomalaiset lapset juovat maitoa, ja syövät ruisleipää ja kaurapuuroa. Turvallista, terveellistä ja tasa-arvoista. Julkiset leikkipuistot ovat mahtavia, ja Helsingissä saa vielä kesäisin ilmaisen aterian lauluineen pikkuväelle. On varmasti helppoa olla äiti Suomessa, eikö vain? 

Mutta vieraillessani kesälomalla Suomessa, siellä hiekkalaatikon reunalla, huomasin että Suomessa ollaan Tanskaa tarkempia siitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Ja tunsin hiekkalaatikkoäitien syyllistävät katseet kun kerroin miten Tanskassa on erilaista. Kun suomimammat kilpailivat siitä ketä harmitti eniten laittaa kolmevuotias "vauva" osa-aikaisesti päiväkodin raadolliseen maailmaan, minä ilmoitin että Tanskassa melkein kaikki lapset menevät  noin vuoden ikäisenä tarhaan (näin myös siis meillä). Tähän yksi mamma kommentoi että Belgiassa on kuulemma vielä huonommin asiat, siellä joudutaan laittamaan jo 4 kk:n ikäisenä. Vaikka mamma ei sitä niin tarkoittanut, minä kuulin näin: "ehkä sinä teet huonosti, mutta jotkut tekee vielä huonommin". Toinen mamma kertoi itse kokeneensa rivien välistä syyllistämistä tarhatädeiltä ("mihin aikaan tulette hakemaan, ai VASTA neljältä? Ai hyvä, jos joku isovanhempi voi hakea aikaisemmin välillä, se ois TOSI hyvä"), kun vei 2-vuotiaan osa-aikaisesti hoitoon. Hän kertoi että tarhanopettajien opinnoissa varhaiskasvatus alkaakin vasta 3-vuotiaasta, eli tätä kautta kaikki tarhantädit ohjelmoidaan ajattelemaan että alle 3-vuotiaiden paikka on kotona. 

Tavatessani vanhoja ystäviäni, tyttäreni meni salaa käsilaukulleni ja kaivoi sieltä tutin itselleen. KYLLÄ, meidän kohta 3-vuotias käyttää nukahtaakseen tuttia, ja tanskalainen hammaslääkärikin sanoi hänen ollessa 2,5 vuotias että "eeei mitään kiirettä, siinä 3:n ja 3,5 ikävuoden välillä, noin pieni vikapurenta korjaantuu itsestään, mutta hyvä ottaa tutti pois suusta kun lapsi nukahtaa". Nähdessään tyttäreni tutti suussa, sanoi vanha kaverini - ammatiltaan hammaslääkäri - puolivitsillä "joo niitä purentavirheitä on sitten TOOOSI mukava korjata, lapset tykkää". 

Loman aikana olen ehtinyt myös lorvia Facebookissa, jossa seuraan ÄiTyLiT-ryhmän jäsenenä keskustelua vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Ryhmä on kai vähän sellain KaksPlus-sivun tyyppinen keskustelukanava, paitsi että siellä jutellaan "omilla naamoillaan". Siellä käydään jatkuvasti keskustelua kotiäitiydestä, ja olen huomannut, että monet puolustavat henkeen ja vereen sitä miten pienten lasten on parasta olla kotona. Ja kuitenkin samat naamat valittavat siitä miten omat voimat on loppu, miten paljon mies tekee töitä, ja miten se laiska lurjus ei rupea 12-tunnin työpäivän jälkeen auttamaan kotitöissä. Tällaisissa tilanteissa tuntuu että ollaan juututtu suomalaisiin ideaaleihin, vaikka perheelle olisi parasta valita toisin. 

Kaipaan Suomesta tänne Tanskaan parempia mahdollisuuksia kotiäitiyteen menettämättä työpaikkaa, kaipaan myös suomalaisittain varusteltuja leikkipuistoja, mutten vaihtaisi niitä tanskalaiseen rentouteen. Täällä Tanskassa saa jokainen tehdä omat valintansa, ilman että kukaan katsoo kieroon, ja kansainvälisessä Kööpenhaminassa hyväksytään erilaiset perheet tuomitsematta. 

Borta bra men hemma bäst, vai miten ne ruotsalaiset sanovatkaan? 

t. suomalaistanskalainen x-Pelätin