Viikonloppuna vietin päivän polttariporukassa, jossa oli paljon muita raskaanaolevia sekä pienten lasten äitejä. Pääsin pitkästä aikaa rentoutumaan ilman että tarvitsi miettiä töitä, kotihommia saatika lapsenhoitoa. Liekö syynä selvästi näkyvä mahani tai seurueen kokoonpano -  en tiedä -  mutta puheenaihe siirtyi usein lapsiin ja raskauteen. "Monesko lapsi teille on tulossa?" "Kumpi teille on tulossa?". Ihan normaaleja kysymyksiä, joita raskaana olevilta kysytään saadakseen keskustelu aikaiseksi. 

Mutta jotenkin tällä toisella kerralla, olen ehkä edellistäkin vaivautuneempi. En tiedä pelkäänkö alitajuisesti loukkaavani jotain lapsettomuudesta kärsivää, ja tuntuu tyhmältä sanoa ääneen "toinen, jos kaikki menee hyvin". Minulle on tyypillistä yrittää vitsailla jos en tiedä mitä sanoisin, joten möläytän kaikkea järketöntä kuten "toinen ja viimeinen" tai "tyttö, eli halvaksi tulee". Eivätkä nuo edes ole hauskoja läppiä! 

Onko minun vaikea omaksua useamman lapsen äidin identiteettiä? Pelkäänkö loukkaavani muita jos hehkutan liikaa? Toisaalta tunnen huonoa omaatuntoa, kun en hehkuta toista lasta niin paljon kuin ensimmäistä, jota rakastin jo vuosia ennen kuin hän syntyi. Oliko hehkutus jotenkin sallittavampaa kun kyseessä oli vuosien hoitojen onnellinen päätös?

Vai ärsyttääkö minua alitajuisesti ajatus siitä, että olen tulossa useamman lapsen "besserwisser-äidiksi", joka tietää kaiken paremmin? Tuleeko minusta sellainen, joka pyörittää silmiä niille ensikertalaisille jotka tarvitsevat äidin ja isän hermostuneet kädet vaipan vaihtamiseen, ja keskeyttävät tekemisensä lohduttaakseen vauvaa joka päästää pienen inahduksen? 

Jotenkin tuntuu että oma äitirooli on hieman hukassa. Tai tiedänhän millainen olen kotona - sellainen joka pelleilee lapsen kanssa lattialla, pussailee ja lääppii niin paljon että toisella meinää mennä hermot, ja antaa tikkarin rattaisiin saadakseen tehdä ostokset rauhassa. Sellainen impulsiivinen, rakastava mutta välillä periaatteiltaan heikko. 

Ehkä tämä epävarmuus johtuu koko tästä uudesta elämäntilanteesta. Työni loppuvat mennessäni äitiyslomalle, ja ensi vuosien taloudellinen tilanne tuntuu epävarmalta. En edes tiedä haluanko edes takaisin samaan firmaan jonka ainoana tehtävänä on tuottaa osakkeenomistajille lyhytaikaista tuottoa, mutta sen verran materialisti olen, että haluan elää mukavaa elämää perheeni kanssa. Toisaalta haluaisin olla parempi ja läsnäolevampi äiti pienille lapsille, ja ehkä pidempään äitiyslomalla, mutta toisaalta ajatus siitä että jumittuisin pelkkään äitirooliin kantoliinaharrastuksineen tuntuu todella tylsältä. Motivaatio ei riitä istumaan hiekkalaatikon reunalla vuosikausia, jotain muuta pitää tapahtua. 

Mikä minusta tulee isona? 

t. Haikaraemo 25+3 (+7,5 kg)