Nyt alkaa pikkuhiljaa olla sellainen olo, että alkaa helpottaa. Maha tietysti kasvaa ja olo on yhä kömpelömpi, mutta töitä on enää kaksi viikkoa jäljellä. Tällä hetkellä odotan enemmän kuin mitään muuta, että saan viedä aamulla tytön tarhaan ja röhnöttää sohvalla tekemättä yhtään mitään. Ehkä käydä kauppakeskuksessa kesken arkipäivän.

Ehkä viikon laiskottelun jälkeen rupean tekemään jotain järkevää. Laittamaan vauvanhuonetta kuntoon, siivoamaan niitä nurkkia joissa on epämääräisiä paperipinoja, tekemään lihapullia ja sämpylöitä pakasteeseen, ja löytää vauvan vaatteet esille.

Kuten edellisessä kirjoituksessa valitin, syksy on ollut rankka koska siihen on yhdistynyt raskaus, miehen opiskelut työn ohessa ja oman työtilanteeni epävarmuus. Taustalla on ollut pieniä hoitamattomia asioita, jotka ovat vaivanneet mieltä mutta joita en ole saanut aikaiseksi hoitaa (veroilmoituksen täydentäminen, kirjaston kirjojen palauttaminen ajoissa jne). Nyt tuntuu enemmän siltä, että kunhan pääsen kotiin lepäämään, voin keskittyä kahteen asiaan - lepäämiseen ja kodin hoitamiseen.

Hyvää oloa on lisännyt myös piristävät kommentit kollegoilta. Saan päivittäin kommentteja siitä miten hyvältä näytän ja miten kilot ovat muka kerääntyneet oikeaan paikkaan, kun taas viime kerralla päiviteltiin että voikohan tuolla oikeasti olla vaan yksi. Ehkä tämän vuoden "äitiysmuoti" (käytän paljon mustaa ja olen ostanut paljon slim fit-odotushousuja jotka korostavat jalkojani) suosii muotojani paremmin, kun taas viimeksi käytin telttamaisempia yläosia ja suorempimallisia housuja. Ja nyt olen viimeisilläni talvella, joten turvotusta taitaa olla vähemmän vuoden 2010 kuumaan kesään verrattuna. Mutta ihana saada kehuja, kun eipä niitä liikaa kotonakaan saa, ja olen muutenkin ihan "tavallisen näköinen" enkä panosta ulkonäkööni erityisen paljon (kunhan on siistit vaatteet töissä, ja vähän kevyttä meikkiä naamassa).

t. x-Haikaranpelätin 33+0 ja pikkuisen yli 75 kg