Joskus kauan sitten, opiskelija-aikoina, puhuttiin että rankan tenttiputken jälkeen mennään "nollaamaan". Vedettiin bilekamat tai opiskelijahaalarit päälle, glitteriä naamaan ja salmareita kurkusta alas. 

Nyt minullakin on "nollaus" menossa. Koko syksyn ajan olen ajatellut "perjantaina marraskuun 22. päivä saan levätä". Viikonloppu meni vielä vieraita kestitessä, eilinen maanantai koko asiaa ihmetellessä, ja tänään iski täydellinen stoppi. Vaikka kuinka etukäteen sanoin nauttivani tulevista netflix-maratooneista suklaalevyn kanssa - ja telkkariahan minä olen päivät tuijottanutkin - en osaa oikein rentoutua ilman hyvää omaatuntoa. Järki sanoo että minulla on viikkotolkulla aikaa siivota nurkat ja tainnuttaa pyykkivuori, mutta ajatukset harhailevat siellä täällä. 

Olen päättänyt, että teen joka päivä jotain "järkevää", mutta lepään myös (tänään se "järkevä" jäi kyllä aika vähäiseksi). Esimerkiksi eilen siivosin ja imuroin auton sisältä, mutta tänään olen vain jumittanut. No, huomenna on uusi päivä :) 

Tyttäreni vaistoaa että jotain suurta tulee tapahtumaan. Normaalisti reipas tyttö takertuu minuun jatkuvasti, kertoo monta kertaa päivässä oma-aloitteisesti rakastavansa minua (meillä sitä kyllä sanotaan muutenkin paljon, mutta yleensä itse teen aloitteen), ja liimautuu koko ajan syliin. Ei halua leikkiä yksin, ei halua mennä tarhaan. Äiti, äiti, äiti. Yritän antaa mahdollisimman paljon hellyyttä "varastoon" ennen kuin vauva tulee varastamaan huomiotani, pitäisi vielä saada miestä vähän enemmän esille (häntä ei paljon kotona näy töiden ja opiskelujen takia) ja lohduttamaan. Isä on se hassu leikittäjä joka ajaa takaa ja leikkii piilosta, mutta äiti on se johon tarraudutaan pienenkin naarmun kohdalla. Ehkä minäkin saatan olla välillä haikea, kun ajattelen että kohta meitä ei ole enää "me 3", meitä on kohta neljä. End of an era, vaikka tämä perheenlisäys on ainoastaan toivottua ja rakkaudella odotettua. 

Vatsa on iso, mutta kunhan ei tarvitse tehdä mitään fyysisesti raskasta, niin selviydyn ihan hyvin arjesta kauppareissuineen. Ravaan 5-6 kertaa yössä pissalla, ja herään joka kerta kun vaihdan kylkeä (joka tapahtuu puhisten). Mieheni käyttää kyljenkääntämisestä nimitystä "earthquake"! 

Eipä muuta. Nollausta, odotusta, pikkiriikkisen huonoa omaatuntoa, ja paljon pusuja epävarmalle pikku prinsessalle. 

t. x-Hauikks 35+3, 77 kg