Kuukautiset alkoivat viikonloppuna, ja kävin maanantaina skannattavana. Alapää näytti ilmeisesti siltä kuin pitikin, ja aloitin taas jälleen Menopurin kanssa läträyksen. Miten se menikään niin helposti viimeksi? Olen katkaissut lasisen nesteputkilon miljoona kertaa sormilla, mutta eilen koko homma meni pipareiksi. Lasinsirpaleita sai kaivaa sormesta, yöpuku oli veressä ja olohuoneen pöytä näytti ruiskuineen ja verisine paperinsuttoroineen narkkareiden kokoontumispaikalta. Ja kaiken kukkuraksi – PIMPOM- mieheni oli unohtanut että hänen veljensä oli tulossa käymään. Great.

Kaiken tämän negatiivisuuden ja epätoivon keskellä olen ruvennut taas toivomaan. Jospa tällä kerralla. Luin Haaveäidin blogista että hän ennusti jonkun pitkänmatkalaisen plussaavan pian. Jospa se olisinkin minä? Sekä suomalaisessa että paikallisessa tukiryhmässäni rupeavat rivit harvenemaan –jospa minäkin olisin tällä kertaa onnekas? Jospa akupunktiossa käynti auttaisi (ei se auttanut pätkän vertaa ensimmäisessä yrityksessäni mutta ehkäpä nyt)? 
 
Julkinen klinikka, jolla käyn ronkittavana, tarjoaa kolme pitkän kaavan hoitoa, eli tämä on meille toistaiseksi viimeinen yritys. Tieteellisiin tutkimuksiin osallistuneelle ja munasoluja luovuttaneille annetaan vielä neljäs ilmainen hoito. Yritin kaupitella itseäni tutkimuksiin tässä viimeisessä yrityksessä, mutta en valitettavasti täytä heidän toivomiaan kriteerejä – olisi ilmeisesti pitänyt osallistua jo aiemmin.
 
Toinen vaihtoehto olisi sitten se munasolujen luovutus, enkä osaa päättää mitä teen tämän asian kannalta.
 
Plussat:
-          Haluaisin ihan kamalasti auttaa jotain toista lapsettomuudesta kärsivää. Lahjoitettu munasolu on suurin keksimäni lahja mitä ikinä voisin antaa toiselle ihmiselle, vaikka kyseessä olisikin tuntematon. Olen itsekin aivan liikuttunut siitä että muutama ystäväni ovat tarjoutuneet luovuttamaan minulle munasolujaan, vaikkei siitä ehkä meidän tilanteessa ole niin paljon hyötyä.
-          En oikein jaksa uskoa noihin pakkasyrityksiin, eli periaatteessa sinne pakkaseen ei tarvitsisi jäädä niin mahdottoman paljon alkioita (tosin siitä ei liene pelkoa).
 
Miinukset:
-          Luovutus pienentää omia mahdollisuuksiani pikkiriikkisen verran juuri tässä tuorehoidossa. Ehkä juuri se luovutettu munasolu olikin se kaikista paras, joka olisi muodostanut siittiöiden kanssa top-alkion?
 
Minulla on vajaa pari viikkoa aikaa päättää luovutanko munasoluja vai en. Mieli tekisi, mutta toisaalta olen aika ehdoton siinä että haluan prioirisoida omia mahdollisuuksiani. Olen päättänyt että mitkään lomat tai juhlat eivät saa mennä hoitojen edelle, ja jos tässä ei tärppää ja voimia riittää (en oikein tiedä riittääkö) niin haluan mahdollisimman pian jatkaa uuteen tuorehoitoon. Viime keväänäkin jätin yhden ystäväni häät väliin punktioviikolla, ja surkeasta tuloksesta huolimatta en ole katunut tätä ”itsekkyyttä”. Äh, mitä tekisi? Toivottavasti teen oikean päätöksen.
 

Update 30.11 Kiitoksia kommenteistanne. Olen nyt 95%:sti ei:n kannalla. Tuskin voisin olla harmittelematta sitä että ehkä joku toinen on raskautunut munasoluillani jos itsellä ei tärppää. Saatan luovuttaa ehkä joskus myöhemmin, kyllä me ne 7000 euroa sinne yksityiselle jostain löydetään, pankista saa rahaa. Tai sitten vaihdetaan auto halvempaan malliin tai jotain. Ei tämä nyt todellakaan saa olla siitä kiinni.