Viime viikonloppuna kävimme mieheni veljenpojan syntymäpäivillä. Veljen vaimo kyseli mitä teemme tyttärellemme kun lähtö synnyttämään tulee ajankohtaiseksi, ja sanoimme että vielä on vähän epävarmaa, mutta naapureita ajattelimme pyytää (meillä on hyvät ja läheiset naapurit). Kälyni sanoi että höpsis, hän voi tulla ihan hyvin, vaikka keskellä yötä. Ja me olimme kiitollisuudesta suu ammollamme ja otimme ilomielin tarjouksen vastaan. 

Tänään kälyni kuulutti Facebookissa epätoivoisena tuttavapiiristään lastenhoitoapua tulevalle viikolle, kun mieheni veli on lähdössä pidemmälle työmatkalle. Minä vastasin - tietenkin - että täällähän minä olen kotosalla ison mahani kanssa, joten mikä ettei. Mieheni veli soitti pian ja ilmoitti ilahtuneensa tarjouksestani. 

"Siis voisitko sä tosiaan auttaa meitä?" hän kysyi. "Joo tottakai", vastasin. "Joo meillä on siis tosi hurja viikko tulossa, mä lähden työmatkalle kolmeksi päiväksi. Isoäiti tulee hoitamaan tiistaina, isoisä tiistaina (ovat eronneet), ja mä tulen varmaan sitten jo torstaiksi kotiin", mieheni veli selitti. "Ai onks se tarha kiinni vai mitä?", kysyin ihmeissäni, olin luullut lastenhoitoavun olevan iltahommaa tai tarhasta viemistä/hakemista. "Eikun poika on ollut nyt viikon kipeenä, varmaan kurkkutulehdus tai jotain, korkeaa kuumetta joka tulee ja menee". Ja minä ajattelin, VOI SHIT, nyt olen jo ehtinyt mennä lupautumaan. "Veikkaatko onko se jotain tarttuvaa?", kysyin varovasti. "Ei sen pitäis olla, ei mekään olla saatu sitä. Käytiin lääkärissä perjantaina mutta ei me saatu mitään antibiootteja. Raukalla oli tänä aamuna yli 39 kuumetta. Ja me oltiin jo niin paljon viime viikolla poissa töistä että enää ei voida", hän jatkoi. Eikö tuo ollutkin vähän likainen temppu? Kysyä lastenvahdiksi, ja vasta kun on saanut lupauksen, kertoa että lapsi onkin sairas! 

Tässä tapauksessa reipas ei-nössö x-Haikaranpelätin olisi peruuttanut tarjouksensa, mutta minä vässykkä en saanut sanottua mitään. En vain jotenkin kehdannut, kun olin jo lupautunut, ja ajatuksissa pilkahti ajatus jos peruutan nyt niin tuleeko heillekin jokin este sitten kun minun pitää lähteä synnyttämään.

Mutta perse, tämä ei kyllä ole kivaa. Huomenaamulla herätän tyttäreni tuntia aiemmin kuin normaalisti (=hän on varmasti vihainen) jotta saan hänet tarhaan ennen kuin serkkupoika tuodaan kahdeksalta (tyttärelleni tulisi paha mieli jos tietäisi serkun olevan minun kanssa kotona, mutta en halua pitää tytärtäni kotona ettei sekin vaan saa tautia). Ja sitten riskeeraan sairastuvani itse vielä kurkkutulehdukseen tai johonkin muuhun korkeakuumeiseen flunssaan. Ja eikö tollasilla taudeilla olekin yleensä reilun viikon itämisaika, vielä menee lähemmäksi laskettua aikaa.

Mutta en kehtaa peruuttaa, sen verran puuttuu "palleja" tältä x-Pelättimeltä, enkä halua stressata sitä meneekö meidän synnytys-lastenhoito sivu suun jos teen heidän tilanteensa hankalaksi peruuttamalla. Eihän sen pitäisi, mutta ei niistä ikinä tiedä. 

Tarkoituksena on istuttaa tuo nelivuotias poika piirrettyjen ja iPadin ääreen, ja toivoa että hän osaa leikkiä mahdollisimman paljon omatoimisesti tai jotenkin niin että olen toisella puolella pöytää ja vaikka piirrellään. Toivottavasti ei tarvitse ottaa paljoa syliin, mutta toki aion lohduttaa jos vanhempia tulee ikävä. Ja pestä kädet sataan kertaan sen jälkeen. 

Hmph. 

t. X-Haikaranpelätin 37+2, 77 kg