Jos olet eksynyt tähän blogiin, olet varmasti huomannut että päivityksiä on yhä harvemmin. x-Haikaranpelättimestä on ruvennut tuntumaan että kaikki on sanottu, eikä mitään lukijoita kiinnostavaa ole sydämellä. Tämä blogi alkoi lapsettomuusblogina, ja nyt olen siinä onnellisessa tilanteessa että minulla on kaksi ihanaa lasta. Lapsettomuus on historiaa, vaikka onkin muuttanut minua ihmisenä. 

Blogi on ollut minulle hyvää terapiaa, ja olen saanut korvaamatonta kannustusta ja välillä raivostuttaviakin kommentteja vuosien varrella. Edelleen palaan vanhoihin kirjoituksiini, varsinkin nyt kun vertailen esikoisen ja nykyisen vauva-aikaa. Viime yönäkin imettäessäni lueskelin esikoisen unirytmiä (josta valitin silmät ristissä), ja nyt huomaan että aika samanlaista se on tämänkin kanssa - mutta silti kaikki tuntuu vaan helpommalta. 

En halua poistaa blogia koska tähän on tallennettu se aika elämästäni jolloin on tapahtunut kaikista suurimpia tunnemullistuksia. Ja jos jotain kiinnostaa lukea ajatuksia lapsettomuudesta tai raskaudesta/vanhemmuudesta lapsettomuuden jälkeen, niin jätän tekstin myös vertaistueksi.

- Alkuvuodet ovat täynnä lapsettomuushoitojen vuoristortaa.

- Vuoden 2010 alkuvuoden kirjoitukset hysteeristä odottamista

- Vuoden 2010 loppuvuosi imetysongelmien ja ehkä lievän synnytyksen jälkeisen masennuksen sekamelskaa

- Vuodet 2011-2012 on opettelua uuteen arkeen perheenä kotosalla ja työelämässä, kunnes sekundäärinen lapsettomuus tulee taas mukaan ajatuksiin pikkukakkosta toivoessa

- Vuonna 2013 on pikkusiskon odottamista

Vuosi 2014 lähti alkuun onnellisesti hyvin menneellä synnytyksellä, ja saimme ihanan sekä helpon lapsen. Eipä tämä pikkusiskokaan mitään usean tunnin päikkäreitä vetele, mutta itkee hyvin vähän kunhan tissitarjoilu ja viihdytys pelaavat. Imetys on lähtenyt käyntiin paremmin, olen selvinnyt ilman rintatulehduksia, ja olen hyväksynyt että jos aion imettää niin teen sitä melkein kerran tunnissa. Viimeksi se tuntui aivan liialta, mutta varsinkin päivisin se on ihana hetki tyttäreni kanssa, jolloin SAAN istua alas telkkaria katsomaan.

Suurin haasteeni arjessa on selvitä kahdestaan kahden tyttöni kanssa, kun mieheni on paljon poissa. Eilenkin onnistuin samaan aikaan imettämään epämukavassa asennossa keittiöntuolilla, hämmentämään riisipuuroa ja askartelemaan esikoisen kanssa. Stressaavaa, mutta siitäkin selvitään! Vauva joutuu välillä itkemään pari minuuttia että esikoisen iltatoimet saadaan hoidettua, mutta olen oppinut että ei se parin minuutin kitinä ole maailmanloppu. Nukutan esikoistani aina kahdeksalta, joka on vauvan "kitinäaikaa" ja jolloin hän haluaisi ainoastaan olla rinnalla. Annan yleensä pienen korvikepullon ennen tuota rumbaa, ja keikutan sitteriä jalallani samalla kun luen isolle tytölle iltasatua. Tai sitten yritän imettää samalla kun teen tuota kaikkea. Manduca-repussa pikkusisko ei viihdy, ja harmittaa että tuli investoitua siihen. Ehkä sitten kun hän osaa pitää päätään pystyssä ja repussa on paremmat näkymät. Pikkusisko nukahtaa yöunille 23-24 maissa illalla, ja aloittaa reilun 3 tunnin luksusunella. Herää kolmen maissa syömään, ja seuraavalla kertaa viiden tai kuuden maissa, ja silloin saattaa olla vaikeaa nukahtaa samantien uudestaan. Seitsemältä hän syö vielä kerran, ja yleensä nukkuu kun esikoinen herätetään puoli kahdeksaa. Suuri apu arkeen on ollut kun mieheni vie tyttären tarhaan ainakin pari kertaa viikossa, ja minä jään vauvan kanssa köllimään sänkyyn. 

Tällaista tämä arki nyt on. Ei ihan enää selviytymistä (tai sitten tähän väsymykseen on jo tottunut), mutta enimmäkseen neljän seinän sisällä oleilua. Pyykkiä on JOKA paikassa, ja siivoaminen on kuin lumen luomista lumimyrskyssä. Parisuhteessa ei riidellä koska ei edes paljon ehditä näkemään toisiamme, mutta odotan innolla että saamme joskus taas kahdenkeskistä aikaa. Ystävänpäivänä sytytimme kynttilöitä ja vuokrasimme elokuvan, mutta mieheni nukahti puolen tunnin jälkeen, ja minä katsoin elokuvan loppuun keikkuen sivulta sivulle sohvalla vauvan kanssa. Mutta silti ilta oli ihan mukava :) 

Jään nyt blogista tauolle, ehkä palaan jos on jotain sanottavaa. Pakkasessa on edelleen alkoita, mutta niiden kohtalo selvinnee vasta vuosien päästä. 

Rakkaudella, 

x-Haikkis