Lapsettomuusvuosiemme aikana minua ärsytti, kun lapsien saamisen myötä jotkut kavereistani muuttuivat Äideiksi. Siis vaan äideiksi. Kun kysyi mitä sulle kuuluu, niin sai vastaukseksi: "No Pertti-Viljami on valvottanut koko yön kun sille on tulossa hampaita, ja Maija-Kristiina on vähän ollut oksennustaudissa". Ja minä ajattelin daaaaaa, mitä SULLE kuuluu? Harmittelin myös niitä äitikavereita jotka eivät osaa laittaa Feisbuukkiin mitään muuta kuin lapsiin liittyviä statuksia. Ärsylistojen ykkösenä oli ensin viikot, ja sitten kuukaudet ja kamalasti sydämiä. Ei sentään, ykkösenä oli ehkä lapsiin liittyvä julkinen valitus. 

Nyt tajuan, että kotiäidille on vaikea kuulua mitään muuta. Hänen elämänsä ON täynnä hampaidentuloa, vaippojenvaihtoa, tiskausta ja lapsen kanssa leikkimistä. Arki täyttyy pääsosin siitä, ja siksi kotiäidille kuuluukin sitä. Toki on hyvä päästä tuulettumaan, viettää omaa aikaa ja hoitaa parisuhdetta, mutta se on kuitenkin pieni osa arkea vauvanhoitoon verrattuna. Vieläpä provosoivampaa taitaisi lapsettomalle olle lukea status jossa hehkutetaan kuinka ihanaa on viettää ilta ilman omaa kultaansa. 

Lapsettomuusvuosien aikana ajattelin korostetusti, että jos joskus ikinä milloinkaan minä saisin oman lapsen, niin haluaisin pitää itsestäni kiinni. Olla se sama vanha höpsö Haikaranpelätin, enkä pelkkä äiti. Pidän sitä edelleen tärkeänä, mutta olen tajunnut etten ole ylienerginen lattemamma joka ehtisi lapsen- sekä kodinhoidon ohella käydä rilluttelemassa, jumpata viisi kertaa viikossa, kirjoittaa kirjaa tai toteuttaa muita suuria unelmia. Töihin palattuani ehdin varmasti olla paljon muutakin kuin äiti, ja rajallista "lapsetonta" aikaa (esim. lapsen mentyä nukkumaan illalla) haluan yleensä rentoutua mieheni kanssa. 

Tietääkseni lähipiirissäni kukaan ei kärsi lapsettomuudesta, siis muuten kuin sekundäärisestä, mutta silti tulee mietittyä turhankin paljon että ärsytänköhän nyt muita. Rajoitin feisbuukissa -ihan muutenkin yksityisyyden vuoksi - ketkä näkevät tyttäreni kuvia. Toivoisin silti, jos kävisi ilmi että joku kavereistani kärsii lapsettomuudesta, että osaisin hetkeksi heittää äiti-roolini nurkkaan, kuunnella ja tukea. Muistaa millaista se oli, varoa typeriä vinkkejä, ja toivoa heidän puolestaan. 

Kukaan äiti ei pahoittaakseen toisten mieltä laita feisbuukiin lastensa kuvia, eikä vittuillakseen valita unetonta yötä. Jos kärsii lapsettomuudesta eikä kestä yhtään katsella / kuulla tälläisiä juttuja, kannattaa poistaa ystävä naamakirjan news feedistä niin vauvakuvat eivät hypi naamalle. Kotiäidin on myöskin mahdotonta ottaa huomioon puheissaan, jos ei tiedä lapsettomuudesta. Jos tietää, niin sitten on kyllä pälli jos ei yhtään osaa ottaa huomioon tai omaa tilannetajua. 

Vähän ristiriitaisia ajatuksia, kun tuntuu että on jotenkin yksi jalka molemmissa leireissä. 

t. x-Haikaranpelätin 63 kg ja neliveto turbo kohta 10 kk