Miten kolme perusasiaa voivatkin olla noin haastavia, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi? Niin haastavia, että lapsen syöminen, nukkuminen ja kakkaaminen ja näiden asioiden pohdiskelu täyttää tällä hetkellä noin 90% Haikaraemon ajatuksista. Ja 95% siitä mistä miehen kanssa keskustellaan. 

Syöminen

Viikko sitten vähensimme neuvolantädin kehoituksesta korvikkeen antoa. Mielestäni neiti on ollut känkkäränkkä (ei varsinaisesti huuda mutta kitisee ja ähisee paljon enemmän), varsinkin ensimmäiset päivät. Välillä tuntuu että maitoa tulee tarpeeksi, ainakin silloin tällöin päivällä neiti näyttää tyytyväiseltä maitonaamalta oltuaan rinnalla, mutta iltaisin saattaa saada rintaraivareita. Raivostuu tissille kun sieltä ei tule mitään. Yleensä annamme hänelle vielä jälkkäriksi noin 30-60 milliä korviketta, koska muuten kukaan ei saisi täällä talossa unta. 

Silti jotenkin vaistoni sanoo että pidämme häntä nälässä. Tästä on reilusti todistusaineistoa tuntumani lisäksi: 1) hän ei ole kakannut kohta viikkoon, sen jälkeen kun rupesimme vähentämään korviketta (kävimme eilen lääkärissä 5 viikon tutkimuksessa, ja hän sanoi sen olevan normaalia kun vaihtaa ruokavaliota, mutta jos kakkaa ei tule pariin päivään saamme jotain lääkettä) 2) Eilen lääkärin punnituksessa kulta painoi saman verran kuin 6 päivää edeltävässä neuvolantädin punnituksessa -kakkalakosta huolimatta. Lääkäri totesi että "ei se kyllä näytä siltä että se näkisi nälkää, haluatko imetyksen onnistuvan?" (minä nyökytän) "Älä sitten anna korviketta, sitten rupeaa tulemaan enemmän maitoa". Sitäpaitsi lääkäri sanoi että hänen vaakansa saattaa olla erilainen kuin neuvolantädin. Hän kannusti minua jatkamaan samalla tyylillä vielä viikon, ja juttelevan sitten neuvolassa viikon päästä, sitten näkee "oikeasti" miten vauva on ottanut painoa. 

Kakkaaminen

Kulta kakkasi ennen korvikkeen vähentämistä 3-4 päivän välein, tänään tulee viikko. Ollaan yritetty polkupyöräilyä, vatsan hieromista ja jalkojen työntämistä mahaan päin. Varsinkin yöllä neiti ähisee ihan kamalasti myös unissaan, epäilen että kakka se siellä jumittaa ja aiheuttaa masuvaivoja. Tai sitten se on vaan ilmaa. Kun neiti ei röyhtäile pahemmin, niin kai se ilma sitten tulee toista kautta ulos. 

Nukkuminen

Oletin että tämä alku olisi rankkaa ja minua väsyttäisi. En vaan tajunnut että ihan näin paljon! Mutta kaikki sanovat että se helpottaa, joten hyvänä päivänä tuudittaudun siihen. Huonona itkeskelen väsyneenä miehelleni. Tyypillinen päivä: kello kuuden jälkeen ollaan päätetty että ei yritetä nukuttaa väkisin toista, jos se ei suostu. Saa tissiä, vaihdetaan vaippa, seurustellaan reilut puoli tuntia ja sitten yritetään laittaa nukkumaan. Joko vaunulenkillä tai taas uudestaan tissiä antamalla. Tänä aamuna hän nukahti yliväsyneenä yhdeksältä kun soitin Stingiä lujalla ja tanssin sen tahdissa (isän kokeilema keino, joka tehoaa jos on yliväsynyt mutte ei jos hän on nälkäinen).  Päivät nukutan vaunuihin ulkona, yleensä tekemällä 10 minuutin lenkin -joskus pidemmänkin. Neiti herää tosin usein 5 minuuttia siitä kun vaunu on tuotu terassillemme, ja menen päivän mittaan hetkuttamaan vaunuja usein, välillä vartin välein. En mene vaunuille heti ekasta "ähinästä", vasta sitten kun hän rupeaa tekemään itkua. Paitsi ehkä silloin kun juuri pidempi kävelylenkki ja isompi vitutus takana, silloin reagoin herkemmin. Olen mielestäni oppinut kuulemaan mikä ähinä saattaa mennä itsestään ohi ja mikä muuttuu kohta itkuksi. Kerran päivässä hän saattaa nukkua pidemmän pätkän, joskus parikin tuntia. 

Meidän neiti ei sitten nukahda millään ennen iltayhdeksää, vaikka olisi ollut hereillä neljästä iltapäivällä. Herää heti vaunuista jos nukahtaa lenkillä, ja illat on muutenkin yhtä kitinää. Tai ei jos koko ajan kantelee ja viihdyttää ja tanssii Stingin tahdissa. Illat yritetään nukuttaa moneen kertaan -vaunuihin, kehtoon, rinnalle, tutin kanssa jne, kunnes hän yleensä nukahtaa niin että on jossain vaiheessa saanut korviketta, on yliväsynyt ja saa vielä vähän rintaa lutkutettavaksi. Nukkuu yleensä JOPA 3,5 tuntia (ne on ne mun yöunet). Herää puoli yhden maissa syömään, ja ensimmäisen syötön (pelkkää rintaa) jälkeen nukahtaa yleensä helposti vierelleni sänkyyn (mies nukkuu sohvalla saadakseen unta), saattaa tosin ähistä ja pitää äitiä vähän hereillä. Kolmen maissa herää uudestaan syömään, sen jälkeen on aika hankalaa koska hän nukahtelee kesken syömisen, mutta rupeaa taas kitisemään ja ähisemään. Puoli viiden maissa syö ehkä taas, mutta yleensä koko aamuyö kolmesta eteenpäin hän kääntyilee ja vääntyilee ähisten, en aina tiedä nukkuuko hän vai en. Minä torkahtelen siinä välissä, joskus jopa puoleksi tunniksi. Aamuseitsemältä vien lapsen isälleen sohvalle (yleensä väsyneenä,  aika marttyyrinä ja kateellisena miehen unille), ja nukun vielä puolisen tuntia (se on TODELLA tarpeen) ennen kuin mies lähtee töihin. 

Voisi asiat olla huonomminkin. Hän on terve, ihana, ja hymyileekin paljon aina herättyään ja syötyään. Tapittaa ihanan tyytyväisenä silmiin kun hänen kanssaan tanssii Stingin tahdissa. Kultamme huutaa kurkku suorana aika harvoin -lähinnä iltaisin kun on yliväsynyt -joten koliikki hänellä ei ainakaan masuvaivoista huolimatta ole. Itsekkäästi kaipaan kuitenkin niitä kolmen tunnin "korvikeunia", mutta odotan nyt VIELÄ viikon siihen seuraavaan neuvolan punnitukseen, kun haluan niin että tämä imetys onnistuisi. Varsinkin kun neuvolantäti ja lääkäri neuvovat jatkamaan tätä linjaa, siitäkin huolimatta että oma aavistus sanoo muuta. Mutta ei se lapsi parin viikon "kokeilusta" mene rikki (lääkäri sanoi hänen olevaan hyvinvoivan näköinen, ja olikin tietysti vieraskorea lääkärissä -hymyili ja nosteli jäntevästi niskojaan), tiedän sitten ainakin tehneeni kaikkeni imetyksen suhteen. 

Että tälläistä meidän arkipäivä. 

t. ex-Haikaranpelätin ja pikkuneiti 5 vko 1 päivä

ps. Monet useamman lapsen äidit sanovat tehneensä kaikki "virheet" esikoisen kanssa, ja sen takia se toinen tai kolmas lapsi on usein helpompi. Niin äitinikin sanoo. Isoveljeni oli koekappale ja minä "helppo", nukuin yön läpi kuukauden ikäisenä, ja jos heräsin niin nukahdin kun äiti vähän taputteli pepulle (epäilen että aika kultaa muistot vaikka varmasti olinkin helppo lapsi). Halusin kuitenkin kertoa tähän aika yksityiskohtaisesti mitä teemme arkisin, ehkä jollain olisi vinkkejä? Vai onko se vaan niin että sen toisen lapsen kitinää ei edes huomaa, jos kotona on taapero?