Näin vuoden vaihtuessa moni miettii kulunutta vuotta, ja sitä mitä sen aikana on elämältä saanut. Niin monta kertaa -syntymäpäivien, joulun ja uuden vuoden tienoilla -mietin haikeana että jospa se seuraava vuosi olisi the vuosi. Vuosi sitten oli vähän sellainen kutina että ehkä se 2010 olisi meidän vuosi, mutten uskaltanut toivoa liikaa koska sykettäkään ei vielä ollut nähty.

Nyt kun mietin kulunutta vuotta, voin kyllä todeta se on ollut antoisin mutta omalla tavallaan rankin vuosi. Suurimpina tapahtumina jäi mieleen ensimmäinen ultra ja synnytys, mutta hymyillen muistelen myös kuinka otin istuin kesällä puutarhassa ison mahani kanssa bikinit päällä, ja kuinka ajoimme 30 kilometrin tuntivahtia synnäriltä kotiin.

En ollut kuitenkaan varautunut niihin haasteisiin jotka kohtasivat meitä heti synnytyksen jälkeen ja siitä pari kuukautta eteenpäin. En voi mitenkään verrata sen ajan rankkuutta hoitojen rankkuuteen, mutta rankkaa se oli. Muistan itseni huutavaa lasta ympäri taloa kantavana raatona, joka tunti huonoa omaatuntoa ja ahdistusta siitä kun en voinnut auttaa itkevää lastani. Petyin vartalooni kun en rintani eivät tuottaneet yllinkyllin maitoa lapselleni, ja harmistuin kun koko ajan toitotettiin että joka hetkestä pitisi nauttia.

Nyt kun kotiarki ei ole enää selviytymistä -vaan oikeasti ihan mukavaa - niin haaveetkin ovat muuttuneet. Viimeinen niitti oli kai kun suurin osa joulun perhepotreteista jossa kultamme hymyili kuin enkeli piti deletoida, koska näytin ihan kamalan läskiltä niissä. Tasan vuosi sitten painoin 6 kiloa vähemmän, ja niistä olisin tarkoitus päästä eroon. Olkoonkin ihana tekosyy liikakiloille, rakkaani, mutta se oikea syy kyllä johtuu ihan omassa huonossa itsekurissani. Kotona ollessani olen ajan kuluksikin käynyt jääkaapilla (varsinkin synnytystä odottaessa), ja väsyneenä tuli haettua energiaa vääristä jutuista. Olenkin jo käynyt joulun jälkeen jumpassa huimat kaksi kertaa :) 

Toivon myös aktiivisempaa arkea, ruokakaupassa käyminen ei enää riitä päivän sosiaaliseksi stimuloinniksi. Kuntosalillani järjestetään äiti/vauva-jumppaa, mutta kultamme aamupäiväunet (ne ainoat "kunnon" päiväunet) alkavat juuri samaan aikaan. Muutenkin tarvitsisin potkun persuksiini jotta tulisi lähdettyä babybioon tai vaikkapa ihan kaupungille vaunujen kanssa.

Pienenä haaveena loppuvuodelle olisi ehkä hoitojen aloitus, mutta siitä ei ole miehen kanssa tarkempaa juteltu. Siihen ei ole tällä hetkellä rahaa, ja oikeasti haluaisin laihtua takaisin sellaisiin mittoihin että tuntisin itseni naiseksi -eikä vaan kulahtaneeksi kotiäidiksi. Kuitenkin aivoni on ohjelmoitu toivomaan (turhaa) sitä luomuihmettä, ja automaattisesti petyn kuukautisten alkaessa vaikka tiedän että turhaa se on. Uutena vuotenakin mietin että pitäisiköhän mun juoda kun menkkojen pitäisi alkaa viikonloppuna, ja en ole tehnyt raskaustestiä. Ihan turhaa ajatella noin.

Toivon kaikille lukijoilleni hyvää uutta vuotta, ja erityisesti hedelmällisiä hetkiä niille jotka vielä odottavat haikaraa.

t. Haikaraemo ja neiti 4 kk