Elokuun alussa meidän vauvasta tuli sitten Iso Tyttö, kun hän meni tarhaan. Mieheni otti vajaa kaksi viikkoa vapaaksi töistä, ja on sitten vienyt tytärtämme tutustumaan tarhaan. Ensimmäisenä päivänä he olivat siellä kahdestaan pari tuntia, toisena mieheni lähti käymään pariksi tunniksi pois, kolmantena hieman pidemmäksi aikaa, ja neljännestä päivästä lähtien tyttö on ollut myös päiväunien aikaan. 

Tarhan tädeiltä on tullut hyvää palautetta. Reipas tyttö ja ikäisekseen "edellä" monessa asiassa, ei kitise paljoa, ja mennä touhuaa minkä kerkiää. Kaksi haastetta heillä on: 1) vaipanvaihto (siellä ei käytetä housuvaippoja, ja tyttö ei meinaa millään suostua makaamaan selällään) sekä 2) sukkien ja kenkien jalassapito. Kenkiä kun TÄYTYY pitää jalassa silloin kun ulkoillaan, ja sukatkin vaihtavat turhan usein omistajaa. Tyttäreni kuulemma ottaa sukkiaan pois jalastaan, ja käy tarjoamassa niitä maisteltavaksi leikkikavereilleen. Pari kertaa tytöltä on tullut iso itku, kun mieheni on vilkuttanut aamulla lähtiessään tarhasta, mutta se on kuulemma normaalia, ja itkua ei ole kestänyt kauan. Ihme kyllä tyttö ei ole vielä saanut edes flunssaa sieltä (kop kop kop), kai sitä immuniteettia on tullut rakenneltua kesän aikana kiviä/kengänpohjia/keittiön lattialta löytyviä "aarteita" nuoleskellen. 

Töihinpaluu on sujunut ihan mukavasti. Ensimmäiset kaksi päivää olivat TOSI kivoja, kovasti toivotettiin tervetulleiksi, ja oli kiva vaihdella kuulumisia kollegoiden kesken. Kolmantena päivänä iski ikävä, paniikki ja ahdistus. Joku muu on nyt tyttäreni kanssa, ja minä istun tässä kokoushuoneessa! Tuli fyysisesti kamala ikävä tytärtäni, meillä kun on ollut tiivis symbioosi melkein vuoden verran. Parin pitkän työpäivän jälkeen -kun mieheni oli ollut paljon tyttäreni kanssa - otin illalla väsyneen tarhalaisen syliini. Hän kiukutteli ja halusi sylistäni isänsä syliin. Siinä meinasi multakin päästä itku! 

Nyt tuntuu siltä että ollaan pikku hiljaa totuttu arkeen. Ainakin nyt tuntuu kivalta käydä töissä haastamassa aivokapasiteettia,  mutta ei minuuttia kauempaa kuin täytyy. On tavallaan ihana tunne, kun koko päivän kaivattuani tyttöä saan leikkiä ja pelleillä, edes ne 3-4 tuntia. Ja voi niitä riemunkiljahtuksia kun näemme tarhapäivän jälkeen! Pari kertaa on tehnyt mieli vetkutella tytön nukkumaanmenoa ihan vaan että saadaan pelleillä kahdestaan, mutta parempi se on että saa nukuttua pitkän yön (n. 11,5 h)  tarhapäivän jälkeen. Välillä mietin että pitäisiköhän hakea jotain osa-aikaista hommaa, mutta ajattelen nyt katsoa tätä tilannetta parin kuukauden verran ennen kuin päätän mitään. 

t. x-Haikaranpelätin, jolla on tullut noin puolet kevään aikana kadonneista kiloista takaisin, buuuuu!